torstai 12. maaliskuuta 2015

Gluteenittomat manteli-suklaamuffinssit


Olen maistellut monia mantelimaitoja ja aina niissä on ollut yksi tai useampi epämiellyttävä ominaisuus: joko ne ovat makeutettuja, manteliaromilla pilattuja tai valmistettu siten, että saan niistä allergiaoireita. Vihdoin olen löytänyt kaksi tuotetta, joista tykkään! Alpron tuoremantelimaito sekä erityisesti Blue Diamondin sokeroimaton mantelimaito täyttävät omat kriteerini, joten jääkaappimme kauramaitopurkki on saanut ne vuorotellen kaverikseen. Mantelimaito päätyi viime viikonloppuna myös näihin pehmoisiin muffinsseihin. Tein ne toiveesta gluteenittomina.



Manteli-suklaamuffinssit, 18 kpl
  • 3 dl manteli- tai kauramaitoa
  • 0,75 dl rypsiöljyä (ei kylmäpuristettua)
  • 2 dl sokeria
  • 0,75 dl kaakaojauhetta
  • 0,5 tl suolaa
  • 0,25 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria
  • 2 dl mantelijauhoa
  • 3 dl täysjyväriisijauhoja
  • 0,25 tl ksantaania
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl ruokasoodaa
  • 100 g vegaanista suklaata
  • 2 dl mantelilastuja
  1. Täytä muffinssipellin kolot muffinssivuoilla tai käytä uunissa leviämättömiä kartonki-, silikoni-, amerikan- tai foliovuokia. Laita uuni kuumenemaan 190 C-asteeseen.
  2. Sekoita mantelimaito, rypsiöljy, sokeri, kaakaojauhe, suola, vaniljajauhe ja mantelijauhe.
  3. Siivilöi toiseen kuljoon riisijauhot, ksantaani, leivinjauhe sekä ruokasooda ja sekoita ne hyvin. Lisää jauhot muiden aineiden joukkoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
  4. Pilko suklaa veitsellä. Lisää se ja mantelilastut taikinaan.
  5. Jaa taikina vuokiin ja paista esilämmitetyn uunin keskitasolla 24 minuuttia tai kunnes muffinssit ovat niin kypsiä, että niihin työnnetty tikku tulee ulos puhtaana.
Muffinssipellille mahtuu yleensä 12 muffinssia, joten joudut todennäköisesti paistamaan muffinssit kahdessa erässä. Jos sinulla on käytössäsi peruskaupan normivuokia isompia vuokia, voit tietysti jakaa taikinan myös kahteentoista vuokaan, mutta huomioi tämä paistoajan pidentymisenä.

4 kommenttia:

  1. Moikka! Voisitko joskus ottaa jonkun tavallisen, ei-vegaanisen reseptin ja muuttaa sen vegaaniseksi? Itselläni on lukuisia leivontakirjoja, mutta reseptit sisältävät aina kananmunia tai maitotuotteita. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten sinä muuntaisit näitä reseptejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ideasta! Melko usein epävegaaniset leivonnaiset on tosi helppo veganisoida ihan vain joko jättämällä kananmuna pois tai vaihtamalla se johonkin vastineeseen. En siis itse koe erityisen mielenkiintoisena tuollaisten reseptien kirjoittamista blogiin :) Blogin oikeasta sivupalkista löytyvät muuten linkit kananmunien ja eläinmaitotuotteiden vaihtamiseen vegaanisiin vastineisiin. Noihin linkkeihin kannattaa tutustua, jos eivät ole vielä tuttuja. Vähän enemmän kikkailua vaativien reseptien veganisointi tulee minulta melko automaattisesti, mutta on silti pikkuisen monimutkainen prosessi. Voisikin olla ihan kiva kirjoittaa teksti siitä, miten reseptit keittiössäni syntyvät.

      Poista
  2. Moi! Kiitos hyvästä blogista. On ollut paljon apua, kun minä olen vegaani ja isäni syö vain gluteiinittomia ruokia. Miten leivontakirjasi edistyy? Odotan jo ihan innolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla, että blogista on ollut iloa :) Kirja on tällä hetkellä taittajalla ja ilmestyy todennäköisesti loppukesästä tai alkusyksystä.

      Poista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu