Kesäinen Huili-lehti ilmestyi jonkin aikaa sitten. Olen kehittänyt Huilille reseptejä jo parin vuoden ajan ja tykännyt siitä kovasti. Olen pyrkinyt resepteissä huilimaiseen rentouteen ja vähän sellaiseen satusauniomaiseen yllättävyyteen raaka-ainevalinnoissa. Uusimman Huilin värikkäissä tofupatongeissa onkin marinoidun punasipulin ja käristykseksi paistetun kylmäsavutofun kaverina muun muassa tuoretta mangoa! Kokeile myös helppoa dippikastiketta, jonka raaka-aineina ovat kaurajogurtti sekä maapähkinävoi ja leivo pehmoisia pähkinämuffinsseja, jotka saavat makeutensa vaahterasiirapista.
Kamomillan konditoria ei tee yritysyhteistyötä. En siis ole saanut rahaa tai muuta hyötyä blogissa antamistani tuotesuosituksista. Huilin kohdalla tässä periaatteessa on kuitenkin sellainen poikkeus, että teen reseptit Eläinsuojelukeskus Tuulispään hyväksi eli Huili tekee reseptejä vastaan lahjoituksen Tuulispäälle.
Värikkäät tofupatongit kahdelle
- chilimarinoitua punasipulia (ohje alla)
- tofukäristystä (ohje alla)
- patonki
- Oatlyn påMackan kauratuorejuustoa (tai muuta vegaanista tuorejuustoa)
- salaattia
- kypsää mangoa ohuina siivuina
- paprikaa ohuina siivuina
- Valmista chilimarinoidut punasipulit ja tofukäristys ohjeen mukaan.
- Leikkaa patonki ensin kahteen osaan. Halkaise palat siten, että ne ovat toisesta reunastaan kiinni. Avaa patongit varovasti.
- Voitele patongit kauratuorejuustolla ja täytä ne salaatilla, mangolla, paprikalla, tofukäristyksellä ja marinoidulla punasipulilla. Sulje patongit napakasti mutta varovaisesti.
- Tarjoile heti tai kääri tiukasti paperiin ja ota vaikkapa mukaan retkelle!
- 1/2 dl omenaviinietikkaa
- 1 rkl sokeria
- 1/2 tl suolaa
- 1 punasipuli (n. 150 g)
- 1 punainen chili
- Sekoita omenaviinietikka, sokeri ja suola.
- Leikkaa punasipuli ohuiksi renkaiksi tai pieniksi kuutioiksi. Poista chilistä siemenet ja hienonna chili hyvin pieneksi silpuksi.
- Yhdistä kaikki ainekset. Anna marinoitua jääkaapissa vähintään tunnin ajan. Mitä pidempään annat sipulin marinoitua, sitä kauniimman vaaleanpunaista siitä tulee.
- Säilytä valmis punasipuli jääkaapissa ja käytä viikon sisällä. Käytä tofupatonkien täytteenä tai ruoan lisukkeena.
- 1 pkt savutofua
- 1 rkl öljyä
- 2 valkosipulinkynttä
- 1/4 tl mustapippurirouhetta
- 2 tl soijakastiketta
- Valuta nesteet hyvin pois tofusta. Leikkaa tofu hyvin ohuiksi siivuiksi juustohöylällä tai kuorimaveitsellä. Ei haittaa, vaikka tofu menisi murusiksi.
- Kuumenna paistinpannulla öljyä ja lisää tofu. Paista sekoitellen n. 8 minuuttia tai kunnes tofu on kauniin ruskeaa. Lisää tarvittaessa öljyä.
- Hienonna valkosipuli ja lisää se, mustapippuri sekä soijakastike tofun sekaan ja jatka paistamista vielä minuutin ajan tai kunnes valkosipuli on kypsynyt.
- Tarjoile tofupatonkien täytteenä tai esimerkiksi perunamuusin kera.
Maapähkinävoidippi
- 1 1/2 dl maustamatonta kaura- tai soijajogurttia (suosittelen Yosan Greek style -kaurajogurttia)
- 2 rkl sileää, makeuttamatonta maapähkinävoita
- 1 tl vaahterasiirappia (tai 1/2 tl sokeria)
- hyppysellinen suolaa
- lisäksi dippaamiseen esimerkiksi porkkanaa, kurkkua, paprikaa, selleriä ja omenaa
- Sekoita kaurajogurtti, maapähkinävoi, vaahterasiirappi ja suola tasaiseksi.
- Leikkaa kasvikset tikuiksi.
- Dipin voi tarjoilla heti. Säilytä valmis dippi jääkaapissa ja käytä muutaman päivän sisällä.
Pekaanipähkinämuffinssit, 12 kpl
- 2 1/2 dl kaura-, soija- tai muuta kasvimaitoa
- 1/2 dl miedonmakuista öljyä
- 1 dl vaahterasiirappia
- 2 tl vaniljasokeria
- 1/2 tl suolaa
- 1 1/2 tl leivinjauhetta
- 3 dl vehnäjauhoja
- 1 1/2 dl pekaanipähkinöitä (n. 40 g)
- 50 g maidotonta margariinia
- 1/2 dl vaahterasiirappia
- 1 dl vehnäjauhoja
- hyppysellinen suolaa
- Täytä muffinssipellin kolot muffinssivuoilla. Jos sinulla ei ole muffinssipeltiä, käytä amerikan-, kartonki-, folio- tai silikonivuokia tai laita kaksi tavallista muffinssivuokaa päällekkäin. Laita uuni kuumenemaan 190 asteeseen.
- Sekoita kauramaito, öljy, vaahterasiirappi, vaniljasokeri ja suola. Siivilöi joukkoon leivinjauhe sekä vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi. Jaa taikina vuokiin.
- Leikkaa pähkinät veitsellä karkeaksi murskaksi. Sekoita margariini ja vaahterasiirappi haarukalla tasaiseksi. Lisää vehnäjauhot, suola ja pähkinämurska. Lusikoi pähkinäseos vuokiin taikinan päälle. Ei haittaa, vaikka seos uppoaisi taikinan sisään.
- Paista muffinsseja esilämmitetyn uunin keskitasolla n. 22 minuuttia tai kunnes muffinssiin työnnetty tikku tulee ulos puhtaana.
- Muffinssit voi tarjoilla joko lämpiminä tai jäähtyneinä. Säilytä ne mieluiten jääkaapissa. Muffinssit voi pakastaa, mutta pähkinöiden rapeus voi kadota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti