keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Mansikkaruudut


Projekti "Tuulispään leivontakirja nettiin" jatkuu! Nyt vuorossa ovat ihanat ja mureapohjaiset mansikkaruudut. Nämä sopivat hyvin kesään, mutta onnistuvat hyvin myös pakastemansikoista, jolloin tällä reseptillä voi loihtia kesän talven keskelle. Minulla on kirjassa tosi paljon suosikkereseptejä, mutta tämä on yksi suosikkireseptisuosikeistani. Suosittelen kokeilemaan!

Jos käytät pakastemansikoita, anna niiden ensin sulaa siivilässä, jotta niistä valuu ylimääräistä nestettä pois. Tuoreet mansikat pitävät paistamisen aikana paremmin muotonsa, joten niillä leivonnaisesta tulee kauniimpi. Pakastemansikoilla leivonnaisesta tulee kuitenkin ihan yhtä hyvänmakuinen. Leivonnaiseen voi tietysti käyttää myös muita marjoja sen mukaan, mistä itse tykkää ja mitä on saatavilla.

Resepti oli alunperin tehty pienempään vuokaan, mutta halusin jakaa reseptin uunipellin kokoisena, koska sen kokoisia reseptejä kysellään paljon. Jos haluat tehdä tätä pienemmän annoksen, jaa taikinan ainekset kolmella ja käytä paistamiseen n. 24-senttistä pyöreää tai vastaavan kokoista kantikasta vuokaa. Paistoaika- ja lämpötila pysyvät samoina.

Suosittelen margariiniksi sellaista tuotetta, jossa rasvaa on vähintään 60 %. Maun puolesta suosittelen jotain muuta kuin leivontamargariineja.

Erikoisruokavaliot: Resepti on sellaisenaan soijaton ja pähkinätön. Reseptin voi todennäköisesti toteuttaa gluteenittomana vain vaihtamalla jauhot gluteenittomaan jauhoseokseen, johon on lisätty 1/4 tl ksantaania. En ole itse sitä testannut, enkä valitettavasti pääse sitä testaamaankaan Suomesta saatavilla jauhoilla ennen kuin muutan takaisin Suomeen. Jos kokeilet, kerrothan kommenteissa, miten onnistui!

Mansikkaruudut, pellillinen eli n. 24 palaa

muropohja
mansikkatäyte
  • 15 dl mansikoita
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • 1 1/2 dl mansikkahilloa
muruseos
  • 75 g vegaanista margariinia
  • 6 rkl fariinisokeria
  • 2 1/4 dl vehnäjauhoja
  1. Jos käytät leivontamargariinia, anna sen lämmetä ensin huoneenlämmössä pehmeäksi. Levitä leivinpaperi uunipellille. Laita uuni kuumenemaan 190 asteeseen.
  2. Valmista muropohja. Sekoita vehnäjauhot, tomusokeri ja suola ensin keskenään. Nypi margariini sormin jauhojen joukkoon. Taikinasta tulee melko irtonaista. Painele taikina leivinpaperin päälle uunipellille tasaiseksi kerrokseksi. Esipaista esilämmitetyn uunin keskitasolla 15 minuuttia.
  3. Valmista esipaistamisen aikana ruutujen täyte ja muruseos: Pilko tai viipaloi mansikat pienemmiksi ja sekoita niiden joukkoon vehnäjauhot. Mittaa mansikkahillo valmiiksi. Tee muruseos sulattamalla margariini ja sekoittamalla sen joukkoon fariinisokeri ja vehnäjauhot. Seoksesta on tarkoitus tulla melko irtonaista.
  4. Kun pohja on esipaistettu, levitä mansikkahillo sen pinnalle tasaiseksi kerrokseksi. Levitä seuraavaksi mansikat tasaisesti pohjan päälle. Ripottele vielä muruseos mansikkakerroksen päälle tasaiseksi kerrokseksi. Jos muruseos tuntuu liian kiinteältä, hiero sitä hellästi kämmentesi välissä, jotta saat sen murusiksi.
  5. Paista mansikkaruutuja vielä 15 minuuttia eli kunnes muruseos on saanut kauniin värin. 
  6. Anna jäähtyä hyvin ennen leikkaamista. Säilytä valmiit ruudut jääkaapissa.
Pakastaminen: Mansikkaruudut voi pakastaa.

2 kommenttia:

  1. Tein näitä viikonloppuna mansikkalaatikon pohjalle vähän liiskaantuneista marjoista ja oli kyl tosi hyvää! Harvoin tulee mansikkaa käytettyä tämmösissä paistetussa leivonnaisissa, mutta oli kyllä todella mehevää ja hyvää, ja rapea pohja piti palat sopivasti kasassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikat on kyllä parhaimmillaan tuoreina! Tää on varmasti hyvä paikka laittaa liiskamansikat, joten kiva, että tykkäsit :)

      Poista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu