tiistai 13. elokuuta 2019

Pekaanipähkinä-vaahterasiirappikeksit


Lempimakujani ovat muun muassa pekaanipähkinät, valkosipuli, mango, vaahterasiirappi ja ruisleipä. Ihan kaikkia näitä ei kannata yhdistää keskenään, joten näihin kekseihin valikoituivat pekaanit ja vaahterasiirappi. Suosittelen näitä keksejä erityisiin hemmotteluhetkiin. Tai sitten ihan vain arkipäivän jälkkäriksi, koska ei ole mitään syytä, miksi keksejä ei voisi syödä myös vaikkapa lounastunnilla.

Keksiohje on alunperin julkaistu Tuulispään leivontakirjassa. Lisään kaikki kirjan reseptit tänne blogiin ihan lähiaikoina, ja suurin osa niistä täällä jo onkin. Pääset selaamaan niitä kirjan oman sivun kautta kätevästi.

Sekä pekaanipähkinät että vaahterasiirappi ovat valitettavasti aika kalliita raaka-aineita. Ne maistuvat kuitenkin niin hirveän hyviltä yhdessä, että nämä keksit ovat ihana hemmotteluherkku. Pekaanipähkinöitä voi usein ostaa edullisimmin ruokakauppojen sellaiselta irtopähkinäosastolta, jossa kaikilla pähkinöillä on sama hinta. Pekaanipähkinöiden sijaan voit käyttää saksanpähkinöitä. Ne eivät ole tietenkään samanmakuisia, mutta niissä on samanlainen rakenne kuin pekaaneissa. 

Vinkki: Miten tehdään kauniita keksejä, joiden pinnallakin on suklaahippuja tai pähkinöitä? Älä sekoita niitä kaikkia taikinan sekaan kadoksiin vaan säästä niitä kourallinen koristeluun. Kun olet muotoillut keksitaikinapalat kekseiksi, painele suklaahiput ja/tai pähkinät keksin pinnalle.

Suosittelen käyttämään sellaista margariinia, jossa on vähintään 60 % rasvaa. Esimerkiksi Keiju Laktoositon 70 %, Keiju 3 öljyä ja Naturli Vegaaninen levite ovat sopivia. En suosittele leivontamargariineja, koska niiden maku ei ole paras mahdollinen. Jos kuitenkin käytät leivontamargariinia, anna sen pehmentyä ennen leipomista.

Pekaanipähkinä-vaahterasiirappikeksit, 16 kpl

  • 75 g vegaanista margariinia
  • 1 dl vaahterasiirappia
  • 1 dl sokeria
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/4 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria
  • 1/4 tl ruokasoodaa
  • 4 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl pekaanipähkinöitä
  1. Levitä leivinpaperit kahdelle uunipellille ja laita uuni kuumenemaan 190 asteeseen.
  2. Sekoita margariini, vaahterasiirappi, sokeri, suola ja vaniljajauhe haarukalla tasaiseksi. Lisää ruokasooda ja sekoita se hyvin taikinan joukkoon. Lisää seuraavaksi vehnäjauhot ja sekoita taikina tasaiseksi käsin. 
  3. Leikkaa pekaanipähkinät terävällä veitsellä karkeaksi rouheeksi ja sekoita ne lopuksi taikinan sekaan. 
  4. Jaa taikina kuuteentoista yhtä suureen osaan. Muotoile taikinapalat sentin paksuisiksi kekseiksi. Aseta keksit leivinpapereiden päälle, kahdeksan keksiä kummallekin. Jätä keksien väliin tilaa, sillä ne leviävät paistamisen aikana.
  5. Paista keksejä esilämmitetyn uunin keskitasolla n. 14 minuuttia yksi pellillinen kerrallaan. Keksit ovat valmiit, kun niiden reunat ovat saaneet kauniin värin. Anna keksien jäähtyä leivinpaperin päällä viitisen minuuttia ennen niiden siirtämistä, sillä ne ovat vastapaistettuina hyvin pehmeitä.
  6. Säilytä valmiit keksit ilmatiiviisti joko huoneenlämmössä tai jääkaapissa.
Pakastaminen: Keksit voi pakastaa, mutta pähkinät voivat muuttua sen seurauksena vetisiksi.
Gluteeniton versio: Lisää taikinaan 1 rkl vettä. Vaihda vehnäjauhot Viljatuotteen vaaleaan gluteenittomaan jauhoseokseen, johon on sekoitettu 1/4 tl ksantaania. Toimi muutoin samoin kuin ohjeessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu