sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Pääsiäispuput


Tässä söpöjä pupukeksejä pääsiäiseksi!
Pikkuleipätaikina
  • 200 g margariinia
  • 2 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 rkl perunajauhoja tai maissitärkkelystä + 3 rkl vettä
  • 5 dl vehnäjauhoja
Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokerit sähkövatkaimella. Lisää joukkoon perunajauho/maissitärkkelys+vesi-seos. Sekoita nopeasti joukkoon vehnäjauhot.

Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa ainakin tunnin verran. Kauli siitä jauhotetulla alustalla noin puolen sentin paksuinen levy ja ota siitä muotilla pikkuleipiä.

Paista pikkuleipiä 200 C-asteessa 10 - 12 minuuttia.

Suklaapuput teet sulattamalla suklaata, levittämällä sitä paistetun pikkuleivän päälle ja ripottelemalla pinnalle mantelirouhetta.

Omena-kanelipuput valmistuvat siten, että ripottelet vielä paistamattomien pupujen pinnalle kaneli-sokeria ja paistamisen jälkeen levität kahden pupun väliin omenasosetta. Muista paistaa puolet pupuista siten, että ne katsovat oikealle ja puolet pupuista siten, että ne katsovat vasemmalle, sillä pupujen vatsat pullistuvat paistettaessa.

1 kommentti:

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu