sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Colleen Patrick-Goudreau: The Joy of Vegan Baking


Tässä on kirja, joka on ollut minulle ehdottomasti tärkein inspiraation ja tiedon lähde, mitä tulee leipomiseen.


Colleen Patrick-Goudreau: The Joy of Vegan Baking

Tilasin kirjan aikanaan nettikirjakaupasta pelkän nimen perusteella, jota kieltämättä pidin aika lipevänä. Nimi kuitenkin osuu oikeaan, sillä kirjan ohjeet tekevät vegaanileipomisesta todellakin iloisen asian: ohjeet ovat yksinkertaisia mutta silti erittäin päteviä niin makunsa kuin rakenteensakin puolesta. Kirjasta löytyy omat lukunsa muffinsseille, kakuille, piirakoille, kekseille, ruuduille, paistoksille, pullille, vanukkaille, makeisille, pirtelöille ja juomille. Lisäksi kirjassa on kerrottu asiantuntevasti, kuinka veganisoida ei-vegaanisia reseptejä.

Olen leiponut kirjan resepteillä tosi paljon, enkä muista koskaan pettyneeni. Näiden Lemon Barien ohje on yksi suosikeistani ja se löytyy kirjasta sivulta 126. Käytinkin reseptiä pohjana omille sitruunaruuduilleni.


Supersuosikkini ovat myös Peanut Butter Cookiesit, jotka löytyvät kirjasta sivulta 116. Tajusin juuri, että Kamomillan konditoriasta ei löydy maapähkinävoikeksejä. Asia pitänee korjata.


Vaikka kirjailija on yhdysvaltalainen, ei kirjan reseptien raaka-aineiden joukossa ole juurikaan sellaisia tuotteita, joita ei saisi Suomesta tai jotka maksaisivat täällä paljon. Monessa ohjeessa käytetään Ener-G Egg Replacer -nimistä tuotetta, jota ei Suomessa myydä. Olen käyttänyt sen tilalla onnistuneesti Orgranin No Egg -tuotetta, jota Suomessa myyvät niin erikoisliikkeet kuin marketitkin. Mikäli ei halua käyttää kananmunankorvikejauhetta, on kirjassa tosiaan listattu aineksia, joilla voi korvata kananmunankorvikejauheen, kuten pellavarouhe, omenasose ja niin edelleen. Ei siis hätää!

Kirjan reseptien mitat on annettu niin cup-mittoina kuin millilitroina tai grammoinakin, joten  kirjan kanssa pärjää ilman erillisiä cup-mitta-astioita. Lisäksi paistolämpötiloissa on otettu huomioon myös muut kuin Fahrenheit-asteikkoa ymmärtävät henkilöt, joten päätä ei tarvitse vaivata laskutoimituksilla tässäkään asiassa. Jos on pakko keksiä jotain huonoa sanottavaa kirjasta, niin se olkoon se, ettei kaikista resepteistä ole kuvaa. Mutta ne kuvat, joita kirjassa on, ovat kyllä sen verran herkullisia, että unohdetaan tuo aikaisempi kuvattomuuskommentti.

En ole nähnyt kirjaa livekirjakaupoissa eikä sitä löydy ainakaan Pirkanmaan kirjastoista, mutta sen voi tilata esimerkiksi Adlibriksestä. Mielestäni kirja on tosi kannattava ostos, jos haluaa täydentää kirjahyllyään paksulla leivontakirjalla.

Jos en olisi ostanut tätä kirjaa, en varmaankaan ihan äkkiä olisi löytänyt Colleen Patrick-Goudreaun podcastia, blogia tai muita hänen julkaisujaan, kuten The Vegan Table -keittokirjaa. Tykkään ihan hirveästi siitä, millä tavalla hän kertoo veganismista, eläinten oikeuksista ja ruoanlaitosta. Hän on samalla kertaa positiivinen, kannustava ja myötätuntoon vetoava, mutta ei kuitenkaan mikään nynny. Suosittelen kuuntelemaan ja lukemaan hänen juttujaan, vaikka niiden otsikot ja aihepiirit olisivat ennestään tuttuja. Ainakin minä olen saanut monta oivallusta kuunnellessani hänen jutteluitaan.

4 kommenttia:

  1. Mulla on tosta kirjasta joku maanantaiversio, osa sivuista on kahteen kertaan. Noi lemon barit on kyl ihan parhaita, perinteinen synttäritarjottava :)

    VastaaPoista
  2. Sunhan on sitten helppo antaa kaverille reseptejä tuosta kirjasta :)

    VastaaPoista
  3. Oi kiitos noista linkeistä, lisäsin heti tuon blogin kirjanmerkkeihin ja tilasin podcastin :) Kirjakin vaikuttaa kiinnostavalta! Olen ollut vegaani kohta kokonaiset kaksi viikkoa ja olen ihan yli-innostunut kaikesta :D

    VastaaPoista
  4. M'tildalle onnittelut ja tsemppaukset vegaaniksi siirtymisen johdosta :)

    VastaaPoista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu