perjantai 4. toukokuuta 2012

Hävikistä herkuksi

Toukokuun ajan ruokabloggaajat ja muut asiasta kiinnostuneet tutkailevat ruokakaappiensa sisältöjä ja jakavat vinkkejä ruokajätteen vähentämiseksi. Käynnissä on siis Hävikistä herkuksi -tempaus. Koska omassa jääkaapissanikin oli asioita, joiden tiesin päätyvän suurella todennäköisyydellä biojätteeseen, päätin minäkin jakaa aatoksiani.

Koska ruokakaappiemme tarkoitus ei ole säilöä ruokaa siihen saakka, että se muuttuu syömäkelvottomaksi, kannattaa homehtuneeksi päätyvät ruoat tietenkin alunperin jättää kokonaan ostamatta. Koska ainakin itse haluan oppia käyttämään myös sellaisia raaka-aineita, joista en toistaiseksi pidä, kannattaa ruokaostoksilla tietysti käydä jonkinlaisen suunnitelman kanssa. Älä siis osta kerralla suuria määriä kummallisia ja uusia ruoka-aineita, jos et tiedä, mitä ruokaa niistä aiot valmistaa.

Tyypillisiä oman jääkaappini homehtuneeksi päätyviä asioita ovat punajuuret ja kesäkurpitsat, joiden lisäksi silloin tällöin löydän jääkaapin perältä kuivettuneita, keitettyjä perunoita. Toinen ryhmä ovat avatut säilykkeet ja jalosteet, jotka ihan vaivihkaa homehtuvat. Esimerkiksi oliivit, pesto, hillot ja soijajuusto ovat tästä hyvä esimerkki. Hedelmäkulhosta löydän tasaisin väliajoin mustuneita banaaneja ja salaisesti pohjastaan normaalia karvaisemmaksi, vihreämmäksi ja pehmeämmäksi muuttuneita sitrushedelmiä.

Mitä tekee leivontabloggaaja yrittäessään pienentää biojätteen määrää? No leipoo! Jos lämminruokakiintiö on jo täynnä, mutta ruokaa on vaarassa joutua roskiin, kannattaa vielä jätteistämättömät tuotteet jalostaa herkuiksi, joita voi viedä vaikka työpaikan taukotilaan muiden iloksi.



Keittiöstäni löytyi tänään tällainen dyykkisaalis: muutama keitetty peruna, puolikas sipuli, hieman kellastunut ruukkupersilja, jo osittain homehtunut munakoiso, pestopurkin jämät, pari viimehetken punajuurta sekä kaksi hieman liian kypsää banaania. Munakoison vielä kelvollisesta päästä valmistin munakoisopekonia Post Punk Kitchenin ohjeen mukaan, punajuurista tein kakun ja perunat sekä peston muokkasin herkullisiksi rieskoiksi.


Perunarieskat
  • 3 keitettyä perunaa muussattuna
  • 1 rkl öljyä
  • 1 rkl vegaanista pestoa (tai 1 rkl lisää öljyä)
  • 0,5 tl suolaa
  • 0,5 dl vettä
  • puolikas sipuli hienonnettuna
  • 2 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 2 dl vehnäjauhoja
  1. Sekoita muussattu peruna, öljy, pesto, suola, vesi, sipuli ja aurinkokuivatut tomaatit.
  2. Lisää leivinjauhe sekä vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi.
  3. Jaa taikina kuuteen osaan, muotoile rieskoiksi, pistele haarukalla ja paista 225 C-asteessa n. 14 minuuttia.

4 kommenttia:

  1. Meillä äiti oli aivan äimän käkenä kun käskin pakastaa vaivihkaa mustuvat banaanit. Pakastebanaanit ovat oiva jätskinkorvike!

    VastaaPoista
  2. Joo, itsekin jotenkin yllätyin, kun sain tietää, että banaanien pakastaminen onnistuu. En vain ollut ikinä ajatellut asiaa, vaikka loogistahan tuo :)

    Banaaneihin voi myös tökätä puutikun, laittaa pakastimeen tunniksi, valella sulalla suklaalla ja laittaa vielä hetkeksi pakastimeen jäähtymään, niin saa jäätelöpuikon :D

    VastaaPoista
  3. Jos vihanneksissa on näkyvää hometta, niin ei kyllä saisi enää syödä, homeiden mykotoksiineja on suurella todennäköisyydellä jo levinnyt koko vihannekseen ja ne eivät ole kyllä yhtään hyväksi ihmiselle.
    Muuten kannatan hävikin pienentämistä ja ihan oikeeta reipasta roskisdyykkaustakin lämpimästi :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos korjauksesta, Enskanasu! Niinhän se varmasti onkin :) Pääsääntöisesti kyllä jätän homeiset jutut syömättä, mutta joskus teen poikkeuksia. Tässäkin tapauksessa leikkasin ison pätkän homehtuneesta päästä pois. Kuvittelen, että myrkyllisiä aineita on eniten siellä, missä homettakin on. Tosin olen todennäköisesti tässä asiassa täysin väärässä!

    VastaaPoista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu