keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Spaghetti ja lihapullat toisella tavalla


Kiitos tästä ideasta kuuluu Wheeler Del Torron jäätelökirjalle nimeltä The Vegan Scoop! Lihapullareseptin puolestaan lainasin ja muokkasin Chocochilin 5 minuutin minttusuklaakakun ohjeesta. Oi joi!

Spaghetti ja lihapullat vähän toisella tavalla

Lihapullat (n. 12 kpl)
  • 0,5 dl kaura-, soija- tai riisimaitoa
  • 1 rkl öljyä
  • 0,25 dl sokeria
  • hyppysellinen suolaa
  • hyppysellinen vaniljajauhetta
  • 1 rkl kaakaojauhetta
  • 0,25 tl leivinjauhetta
  • 0,5 dl vehnäjauhoja
  • 3 palaa suklaata
  1. Mittaa syvälle lautaselle kauramaito, öljy, sokeri, suola, vanilja ja kaakaojauhe. Sekoita tasaiseksi.
  2. Sekoita joukkoon myös leivinjauhe ja vehnäjauhot.
  3. Pilko suklaa pieniksi paloiksi veitsellä ja sekoita sekin taikinan joukkoon.
  4. Laita lautanen mikroon ja kypsennä täydellä teholla n. 2 minuuttia. Lihapullamassa on valmis, kun siihen työnnettyyn tikkuun ei jää ulosvedettäessä taikinaa.
  5. Anna lihapullamassan jäähtyä hetken aikaa. Ota siitä lusikalla pieniä paloja ja puristele ne hellävaraisesti pyöreiksi palloiksi. Anna pallojen jäähtyä sen aikaa, että valmistat spaghetin.

Spaghetti
  • kaura-, riisi- tai soijajäätelöä
  • pursotin ja siihen pursotusterä, jossa on yksi tai useampi pieni reikä
  1. Laita tarjoiluastiat pakastimeen kylmentymään ja odottamaan, että spaghetti on valmis aseteltavaksi lautaselle.
  2. Sekoita kaurajäätelö lusikalla notkeaksi.
  3. Täytä pursotin jäätelöllä ja pursota spaghettia kauniiksi annokseksi kylmälle lautaselle.
  4. Asettele lihapullat spaghetin päälle.
  5. Tarjoile heti, sillä spaghettimuotoinen jäätelö sulaa todella nopeasti.

6 kommenttia:

  1. Onpa hauskan (ja namin) näköistä!

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtava idea!

    Täytyy tunnustaa, että useammin kuin kokkailisin reseptejäsi, käyn ihmettelemässä mitä kaikkea olet sillä kertaa keksinytkään. Varsinkin tuo tämänviikkoinen kauhuleffakakku. :D Näet kovasti vaivaa leipomustesi ja muiden takia, ja niitä on mukavaa käydä ihailemassa. Vähän aikaa sitten leivoin mokkapaloja ohjettasi hieman modaillen. Olit siihen postaukseen kommentoinut kunniasta tulla verratuksi Chocochiliin: molemmat blogit ovat minunkin kirjanmerkeissä, et jää yhtään kakkoseksi.

    T. Sunnuntaikävelijä / -leipoja

    VastaaPoista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu