torstai 12. tammikuuta 2017

Salmiakkipikkukakkuset


Ihanaa tammikuuta kaikille! Näitä salmiakkipikkukakkusia tarjoiltiin eilen Vegaanihaasteen kiertueen Tampereen tapahtumassa monien muiden vegaaniherkkujen kera. Nämä ovat niin hyviä! Jos tykkäät salmiakista, niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Kuorrutteeseen käytettävää salmiakkimikseriä voi ostaa apteekeista.


Blogi on ollut vähän hiljainen, koska Vegaanihaasteen taustatiimissä häärääminen on vienyt paljon aikaa. Leipomisjutut eivät kuitenkaan ole olleet ihan jäissä näin tammikuussakaan. Kävin pitämässä leivontaluennon Seinäjoella ja loppukuusta olen matkalla Joensuuhun luennoimaan. Olisi kiva tavata siellä joensuulaisia lukijoita! Jos olet sieltä suunnalta, niin käythän katsomassa lisätiedot Facebook-tapahtumasta.

Tiedoksi, että loppukuusta näitä pääsee ostamaan Vegemessuilta Helsingissä Tuulispään leivonnaismyyntipöydältä. Tarjolla on montaa muutakin leivonnaista ja tietysti koko kattilahallillinen kiinnostavaa ohjelmaa! Liput ovat jo myynnissä, joten kannattaa varautua hyvissä ajoin.

Salmiakkipikkukakkuset, 12 kpl
pohja
  • 2,5 dl kaura- tai soijamaitoa
  • 0,5 dl rypsiöljyä (ei kylmäpuristettua)
  • 1,5 dl sokeria
  • 0,5 tl suolaa
  • 0,25 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl ruokasoodaa
kuorrute
  • 100 g vegaanista margariinia (suosittelen tummansinistä Keijua)
  • 1 pkt (n. 8 dl) tomusokeria
  • 1/8 tl vaniljajauhetta tai 1 tl vaniljasokeria
  • hyppysellinen suolaa
  • 1/2 dl salmiakkimikseriä
  1. Täytä muffinssipellin kolot muffinssivuoilla. Vaihtoehtoisesti voit käyttää uunissa leviämättömiä kartonki-, amerikan-, folio- tai silikonivuokia. Laita uuni kuumenemaan 190 asteeseen.
  2. Sekoita kauramaito, rypsiöljy, sokeri, suola ja vaniljajauhe. Siivilöi vehnäjauhot, leivinjauhe ja ruokasooda ensin toiseen kulhoon ja sekoita hyvin. Lisää jauhot nesteiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
  3. Jaa taikina vuokiin ja paista esilämmitetyn uunin keskitasolla 22 minuuttia tai kunnes pohjat ovat kypsät. Pohja on kypsä, kun siihen työnnettyyn tikkuun ei jää taikinaa. Anna pohjien jäähtyä hyvin ennen kuorruttamista.
  4. Vaahdota margariini, puolet tomusokerista, vaniljajauhe sekä suola tasaiseksi sähkövatkaimella. Lisää salmiakkimikseri sekä loppu tomusokeri ja vaahdota tasaiseksi.
  5. Laita kuorrute pursotuspussiin ja kuorruta jäähtyneet pohjat.
  6. Säilytä valmiit pikkukakkuset jääkaapissa.
Koristeluun käytin Vegekaupasta löytyviä mustia nonparelleja ja Karkkikatu-irtokarkkien Salmiakkipommeja.

1 kommentti:

  1. Aivan mahtavia muffinsseja! Tuhannet kiitokset reseptistä. :)

    VastaaPoista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu