maanantai 4. helmikuuta 2019

Jääkaappikaverit


Jääkaappini oveen on muuttanut asumaan söpöjä jääkaappikavereita! Kaverijoukkoon kuuluvat mm. lehtikaali, inkivääri, lanttu, tofu ja paprika. Kaverusten tarkoituksena on sekä auttaa ruokalistan suunnittelussa että helpottaa ruokahävikin vähentämisessä. Lisäksi ne ovat tietysti hassu sisustuselementti.



Miten jääkaappikavereita käytetään?

Jääkaappikaverit toimivat yksinkertaisesti siten, että jääkaappini ovessa on koreja, joihin laitan aina ne kaverit, joita kullakin hetkellä jääkaapissani on. Kun jokin tuote loppuu tai on tosi vähissä, siirrän kyseisen kaverin erilliseen koriin. Kun toimin näin, ei se lanttu ehkä unohdukaan sinne vihanneslokeron perälle tai perunoiden alle livahtanut inkivääri jää käyttämättä. Jääkaapin oveen vilkaisemalla voin myös helpommin miettiä päivän syömisiä. Loppuneiden tuotteiden korista voi puolestaan kurkata, tarvitseeko kaupasta tuoda jotain.


Kaveruutta ei tietenkään tarvitse rajoittaa pelkästään jääkaappiin. Kunhan saan jääkaappikaveriprojektin valmiiksi, ajattelin virkata ainakin ranskiksen, mustikan ja herneen pakastimen oveen. Koska näitä on tosi hauska tehdä, niin voi olla, että tulee virkattua paljon muutakin. Tähän mennessä suosikkini näistä ovat ehdottomasti hieman pelokas mutta silti urhea tofu sekä ylisuojeleva lehtikaali. Ne ovat myös oikeassa elämässä suosikkejani.


Mistä ohjeet?

Virkkasin jääkaappikaverit osittain netistä löytyviä ohjeita soveltaen ja suurimmalta osin ihan vain omasta päästäni. Mikään näistä ei ollut erityisen vaikea tehdä, eli kun pääsee vähän jyvälle siitä, miten virkataan palloja ja pötkylöitä, tiedon soveltaminen erilaisiin kasviksiin helpottuu. Jos virkkaaminen ei ole kauhean tuttua, niin Youtubesta voi katsella hyviä ohjevideoita, joilla pääsee alkuun.



Entä jos ei tykkää virkata?

Jääkaappikaveri-ideaa voi tietysti soveltaa monilla tavoilla.
  • Kasvikset voi neuloa tai ommella, jos ei tykkää virkkaamisesta. 
  • Ne voi myös tehdä soodataikinasta tai muista muovailtavista massoista.
  • Kasvikset voi tietysti myös piirtää paperille, pahville tai puulevylle tai vaihtoehtoisesti tulostaa kuvina. Kuvat voi laminoida tai jättää laminoimatta.
  • Yksinkertaisimmillaan kasvisten nimet voi kirjoittaa paperilapuille ja kiinnittää sinitarralla tai teipillä.
  • Lelukaupat myyvät muovisia, puisia ja tekstiileistä tehtyjä lelukasviksia, joita voi myös käyttää jääkaappikavereina. Kirpputoreiltakin voi löytää tähän sopivia juttuja.
  • Käytin jääkaappikavereiden silminä niin sanottuja turvasilmiä, jotka ovat tosi nopeita ja käteviä kiinnittää. Silmiksi käyvät tietysti myös napit, helmet ja virkatut silmät. Jääkaappikavereilla ei tietenkään tarvitse olla silmiä lainkaan, jos ei halua.
  • Omat jääkaappikaverini asustavat magneeteilla kiinnitetyissä koreissa jääkaapin ovessa, mutta ne voivat tietysti asua myös jääkaapin vieressä tai päällä ihan tavallisessa korissa. Niihin voi myös kuumaliimata magneetin tai keksiä jonkin muun kiinnitystavan, kuten vaikkapa narun, jossa jääkaappikaverit riippuvat pyykkipojilla kiinnitettyinä.


Tällä hetkellä jääkaappimme näyttää tältä. Pitää ehkä hankkia lisää koreja...

4 kommenttia:

  1. Nuo on kyllä hurjan söpöjä! Hyviä ideoita annoit myös muulla tavoin tehtäviin kavereihin, itse kun en ainakaan osaa virkata kuin ketjusilmukoita pötköön. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Näistä on tullut mulle tosi paljon positiivista palautetta somessa. Olisi tosi kiva, jos tästä ideasta olis hyötyä myös muille kuin mulle, miten ikinä tämän kukakin sitten toteuttaakaan :)

      Poista
  2. Tosi sympaattisen näköisiä :)

    VastaaPoista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu