Satu Saunion vegaaninen leivontablogi

Info | Reseptihakemisto | Täytekakkuopas | Tuulispään leivontakirja
Näin korvaat: Kananmuna | Kermavaahto | Tuorejuusto | Muut maitotuotteetLiivate
Erityisruokavaliot: Gluteeniton | SoijatonPalmuöljytön

perjantai 16. elokuuta 2019

Mausteiset saksanpähkinämurumuffinssit


Tässäpä olisi sitten oikein mehevä ja herkullinen muffinssi, jonka pinnalla on ihanan rapeaa saksanpähkinämurua! Kardemumma tuo talvisen jouluista makua, mutta nämä maistuvat taatusti myös muina vuodenaikoina. Resepti on yksi Tuulispään leivontakirjan resepteistä. Ihan pian on kaikki kirjan reseptit julkaistu blogissa, ja niitä pääsee kätevästi selaamaan kirjan omalta sivulta.

Tarvikkeet: muffinssipelti ja paperisia muffinssivuokia. Jos sinulla ei ole muffinssipeltiä, käytä kartonki-, amerikan-, silikoni- tai foliovuokia tai kahta tavallista paperivuokaa päällekkäin. Taikina on löysää, sillä siten siitä tulee kuohkeimmat muffinssit. Löysä taikina saattaa kuitenkin levitä paistamisen aikana, jos vuoka ei ole tukeva. 

Vinkki: Voit lisätä taikinan sekaan myös muita mausteita oman mielesi mukaan. Esimerkiksi kaneli, neilikka, inkivääri, muskottipähkinä ja maustepippuri käyvät. Margariiniksi kannattaa valita tuote, jossa on vähintään 60 % rasvaa.

Saksanpähkinämuffinssit, 12 kpl

pohja
  • 2 dl kaura-, soija- tai muuta kasvimaitoa
  • 1/2 dl miedonmakuista öljyä (kuten tavallista rypsiöljyä)
  • 2 dl sokeria
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 tl kardemummaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl ruokasoodaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
saksanpähkinämuru
  • 2 dl saksanpähkinöitä
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 1/2 dl fariinisokeria
  • hyppysellinen suolaa
  • 1 1/2 tl kanelia
  • 50 g vegaanista margariinia
  1. Täytä muffinssipellin kolot muffinssivuoilla. Laita uuni kuumenemaan 190 asteeseen.
  2. Sekoita kauramaito, öljy, sokeri, suola ja kardemumma. Siivilöi vehnäjauhot, leivinjauhe ja ruokasooda ensin toiseen kulhoon ja sekoita ne hyvin. Sekoita ne sitten nesteiden joukkoon sähkövatkaimella tai vispilällä. Vältä ylisekoittamista, jotta taikina ei sitkostu. Jaa taikina vuokiin. 
  3. Rouhi saksanpähkinät pieniksi paloiksi terävällä veitsellä leikkuulaudan päällä. Sekoita saksanpähkinät, kaurahiutaleet, fariinisokeri, suola sekä kaneli haarukalla. Sulata margariini ja sekoita se muiden ainesten kanssa murumaiseksi seokseksi. Ripottele murupäällinen pohjataikinan päälle.
  4. Paista muffinsseja esilämmitetyn uunin keskitasolla 18 minuuttia. Muffinssit ovat valmiit, kun ne ovat kauniin värisiä ja niihin työnnetty veitsi tai puutikku tulee ulos puhtaana. Anna muffinssien jäähtyä hyvin ennen niiden tarjoilua.
  5. Säilytä valmiit muffinssit jääkaapissa tai ilmatiiviisti huoneenlämmössä.
Pakastaminen: Muffinssit voi pakastaa, mutta pähkinöistä voi tulla vähän vetisiä.
Gluteeniton versio: Käytä soija-, riisi- tai gluteenitonta kauramaitoa. Vaihda vehnäjauhot Viljatuotteen vaaleaan gluteenittomaan jauhoseokseen, johon on sekoitettu 1/4 tl ksantaania. Käytä saksanpähkinämurussa puhdaskaura- tai tattarihiutaleita. Toimi muuten samoin kuin ohjeessa.

Soijaton versio: Käytä taikinassa jotain muuta kasvimaitoa kuin soijamaitoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti