lauantai 11. kesäkuuta 2011

Ananas-mansikkagranita


Kamala helle, tuoretta ananasta kaapissa ja mansikanostopaikka ihan kodin vieressä tuottivat yhdessä tällaisen jälkkärin. Ohjeen voi toteuttaa myös jäätelökoneella, jolloin siitä tulee sorbettia ja se valmistuu nopeammin. Annos on aikas iso, joten jos syöjiä on vähemmän kuin kuusi, kannattaa ohje puolittaa.

Ananas-mansikkagranita
  • 400 g tuoretta ananasta (suurinpiirtein puolikas ananas)
  • 250 g tuoreita mansikoita (n. puoli litraa)
  • 1 dl vettä
  • 2 rkl hedelmäsokeria tai muuta sokeria
  1. Kuori ananas ja poista sen puiseva keskikohta. Pilko paloiksi. Huuhtele mansikat ja poista niiden kannat. Soseuta ananas ja mansikat tehosekoittimessa tai tehokkaalla sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi.
  2. Kuumenna vesi, lisää sokeri ja odota, että sokeri on liuennut. Yhdistä sokerivesi ananas-mansikkaseokseen.
  3. Kaada massa laakeaan astiaan ja laita pakastimeen. Tarkista puolen tunnin välein, joko granita on alkanut jäätyä. Kun massa alkaa jäätyä reunoiltaan, lusikoi tai haarukoi se reunoilta keskelle, jotta "uudet" reunat pääsevät jäätymään. Toista sama noin vartin välein. Granita on valmista, kun se on kokonaan jäätynyt, mutta silti irtonaista. Minulla tähän meni muutama tunti, mutta pienemmällä massalla aikaa kuluu vähemmän.
  4. Raaputa granita annoskulhoihin ja syö mahdollisimman heti.
Granitamassa ennen ja jälkeen pakastamisen. Valmiin granitan väri on mielestäni ihan huippukaunis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti