torstai 25. heinäkuuta 2019

Marjatäytekakku moussetäytteellä


Tekstiä päivitetty 4.5.2022

Tämän kananmunattoman kakkupohjan kuohkeuden taika piilee sekä sen raaka-aineissa että tavassa, miten se paistetaan. Taikina saa pehmeytensä omenasoseesta ja kuohkeutensa leivinjauheen ohella vissystä. Kun kakkupohja paistetaankin kakkuvuoan sijaan uunipellillä pannukakun tapaan, se jaksaa kohota ja kypsyä hyvin.

Täytekakussa oleellista ovat tietenkin sen täytteet! Suosittelen laittamaan kakun sisälle maukkaiden marjojen lisäksi joko vaahdotettua vegekermaa eli vispiä tai marjamoussea, sillä siten kakusta tulee erityisen herkullinen. 

Myös vegaanisen täytekakun viimeistelee tietysti kermavaahto, jollaisia on yleisesti myynnissä useita erilaisia. Suosittelen ensisijaisesti Valio Oddlygood Easy Whippingiä tai vaihtoehtoisesti Fazer Aito kauravispiä tai Oatly iMat Vispiä. Nämä kolme ovat ominaisuuksiltaan ja maultaan mielestäni parhaita. Katso myös tekemäni testi erilaisista vegekermavaahdoista täältä!

Tämä on sellainen kakkupohja, jota olen käyttänyt kymmeniin ja taas kymmeniin kakkuihin jo yli kymmenen vuoden ajan. Samassa ajassa siitä on tullut monelle muullekin luottokakkupohja, ja alkuperäistä mansikkatäytekakkupostausta linkataankin jatkuvasti sosiaalisessa mediassa. Kaikenlaisia muitakin tapoja tehdä vegaaninen täytekakku on tietysti olemassa, mutta itse palaan aina tämän vanhan ja tutun ohjeen luokse.

Vaalea kakkupohja, 10 hengelle

  • 3 dl sokeria
  • 1/4 tl suolaa
  • 1 1/2 dl miedon makuista öljyä (kuten tavallista rypsiöljyä)
  • 2 dl omena- tai päärynäsosetta
  • 1/2 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl leivinjauhetta
  • 3 dl vissyä (ei matalahiilihappoista)
  1. Levitä leivinpaperi uunipellille ja laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  2. Sekoita sokeri, suola, öljy, omenasose ja vaniljajauhe. Siivilöi vehnäjauhot ja leivinjauhe ensin toiseen kulhoon ja sekoita ne hyvin. Lisää puolet jauhoseoksesta taikinan sekaan ja sekoita tasaiseksi sähkövatkaimella tai vispilällä. Lisää loppu jauho sekä vissy varovasti, jotta kuplat eivät karkaa. Sekoita taikina tasaiseksi. Vältä ylisekoittamista, jotta taikina ei sitkostu.
  3. Kaada taikina tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperin päälle. Paista esilämmitetyn uunin keskitasolla n. 30 minuuttia. Kakkupohja on valmis, kun se on pinnaltaan kauniin värinen ja siihen työnnettyyn puutikkuun tai veitseen ei jää taikinaa. Anna kakkupohjan jäähtyä hyvin ja leikkaa se sitten osiin. Kakkupohja voi tässä vaiheessa tuntua vähän sienimäiseltä, mutta kun se on kostutettu ja täytetty ja kun sen on annettu tekeytyä muutaman tunnin ajan, siitä tulee oikein hyvä täytekakku.
  4. Kokoa kakku. Kostuta kakkulevyt ja levitä niiden päälle marjoja sekä marjamoussea tai vaahdotettua vispiä. Kuorruta kakku vaahdotetulla soija- tai kaurakermalla ja koristele vielä tuoreilla marjoilla.
  5. Anna kakun tekeytyä meheväksi jääkaapissa vähintään kuusi tuntia tai seuraavaan päivään. Säilytä valmis kakku jääkaapissa.
Pakastaminen: Kakkupohjan voi pakastaa. Myös valmiin kakun voi pakastaa, jos sitä jää yli, mutta sen ulkonäkö todennäköisesti kärsii sulatuksessa. En siis suosittele tekemään kakkua valmiiksi ja pakastamaan, jos se on tarkoitus syödä tärkeässä tilaisuudessa, jossa kaiken pitää näyttää hyvältä.
Gluteeniton versio: Gluteenittoman kakkupohjan reseptin saat täältä. Valitse myös täytteisiin ja kuorrutteeseen gluteenittomat tuotteet: Oddlygood Easy whipping, Fazer Aito kauravispi sekä Alpro Whipping ovat gluteenittomia vispejä.

Tässä postauksessa on tosi paljon kaikenlaista tietoa. Älä anna sen hämätä ja pelotella, vaan poimi sen seasta juuri ne jutut, jotka kiinnostavat sinua! Yksinkertaisimmillaan marjatäytekakku syntyy kakkupohjasta, joka kostutetaan sekä marjoista ja vegaanisesta kermavaahdosta eli vispistä.

Marjamoussen kanssa kikkailuun ei siis tarvitse ryhtyä, jos et ehdi tai halua. Jos kuitenkin teet kakun väliin marjamoussea, valmista se hyvissä ajoin eli mieluiten edellisenä päivänä. Jos teet soijavispistä jämäkämmän version agar agarin kanssa keittämällä, sekin kannattaa tehdä valmiiksi samaan aikaan marjamoussen kanssa.

Kakkuun voi käyttää joko tuoreita tai pakastettuja marjoja. Jos käytät pakastemarjoja, lisää ne kakun sisään joko jäisinä ja kokonaisina tai anna niiden ensin sulaa siivilässä, jotta ylimääräinen mehu valuu niistä pois. Huomioi, että ulkomaiset pakastemarjat suositellaan kuumentamaan ennen käyttöä eli ne eivät ole parhaita marjoja täytekakkujen sisälle sellaisenaan. Jos käytät ulkomaisia pakastemarjoja marjamoussen valmistamiseen, niitä ei tarvitse erikseen ensin kuumentaa, vaan voit tehdä moussen ohjeen mukaan.

Katso täältä vinkkejä, miten tasona paistettu kakkupohja leikataan osiin ja kootaan joko kantikkaiksi tai pyöreiksi kakuiksi. Jos tarvitset isomman kakun, voit helposti leipoa useamman kakkupohjan. Paista jokainen kakkupohja erikseen eli älä yritä paistaa kaksinkertaista taikinaa kerralla.

Kakun kostuke

Kakun voi kostuttaa sitruuna-sokerivedellä, sitruunavedellä, sokerivedellä, mehulla tai vaikka kasvimaidolla. Suosittelen marjakakkujen kostuttamista sitruuna-sokerivedellä tai sitruunavedellä, sillä se korostaa kivasti marjojen makuja ja taittaa vähän sen makeutta. Käytän itse yleensä noin desilitran kostuketta yhteen kymmenen hengen kakkuun. Kostukkeen määrä riippuu siitä, mitä kakussa on täytteenä eli jos täytteet ovat tosi märkiä, tarvitaan kostuketta vähemmän. Kostuke on helpointa levittää pullasudilla.


Marjamousse, riittää täytteeksi yhteen kakkuun

  • 1 prk Alpron soijavispiä
  • 1/2 tl agar agar -jauhetta (tai 1 1/2 tl agar agar -hiutaleita)
  • 1–2 rkl sokeria (marjojen happamuudesta riippuen)
  • 1/4 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria
  • 2 dl marjoja (esim. mustikoita, vadelmia tai mansikoita)
  1. Mittaa kaikki ainekset kattilaan. Jos käytät pakastemarjoja, ne voi laittaa kattilaan jäisinä. Käännä levy päälle. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan vispilällä sekoitellen.
  2. Kun seos kiehuu kunnolla, vähennä lämpötila noin puoleen. Keitä seosta 3 minuuttia ja sekoittele sitä koko ajan vispilällä. (Jos käytät agar agar hiutaleita, keitä seosta 10 minuuttia tai kunnes hiutaleet ovat liuenneet nesteiden joukkoon.) 
  3. Anna seoksen jäähtyä ensin huoneenlämpöiseksi ja siirrä se sitten jääkaappiin vähintään kuudeksi tunniksi. Seoksesta tulee hyvin kiinteää.
  4. Vaahdota jähmettynyt seos sähkövatkaimen isoimmalla teholla mahdollisimman kuohkeaksi. Tähän kuluu aikaa todennäköisesti useita minuutteja.
  5. Käytä kakun täytteenä tai tarjoile sellaisenaan jälkiruokana. Säilytä jääkaapissa.
Soijaton versio: Moussen voi todennäköisesti tehdä esimerkiksi Oatly iMat Vispistä, koska se kestää keittämisen. En ole itse testannut, joten jos kokeilet, niin kerrothan kommenteissa, miten kävi! (Olen tehnyt tätä Plantin kauravispillä ja käyttänyt sitä kaksi purkkia. Sillä moussesta ei tule lainkaan niin sileää kuin Alpron vispillä. Sitä tulee myös vähemmän eikä se ole niin kuohkeaa kuin Alprolla tehtynä. Plantilla tehtynä moussea tulee vähemmän eikä se ole niin kuohkeaa kuin Alpron vispillä tehtynä.)

Gluteeniton versio: Alpron soijavispi on gluteeniton.

Agar agar: Lue lisää agar agarin käytöstä ja sen ostopaikoista täältä.

Kestävä soijavispi

Alpron soijavispi vaahtoutuu sellaisenaan aika huonosti, joten se ei ole ensimmäinen suositukseni, kun minulta kysytään neuvoja vegaaniseen kermavaahtoon. Ensisijaisesti suosittelen Oddlygoodin vispiä, mutta myös Fazer Aito ja Oatly ovat toimivia. Jos on tarve tehdä kermavaahtoa juuri Alpron vispistä tai vaikka pitää sen mausta eniten, niin silloin sille kannattaa tehdä taikatemppu agar agarilla.

Kun Alpron vispin keittää agar agarin kanssa, siitä saa todella hyvin muodossaan pysyvää ja sillä voi tehdä teräviä ja kestäviä pursotuksia. 
  • 1 prk Alpron soijavispiä
  • 1/4 tl agar agar -jauhetta (tai 3/4 tl agar agar -hiutaleita)
  • 1 rkl sokeria
  • 1/4 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria
  1. Mittaa kaikki ainekset kattilaan. Kuumenna vispilällä sekoittaen, kunnes seos kiehuu.
  2. Vähennä hieman lämpöä ja anna kiehua samalla sekoittaen 2 minuuttia. (Jos käytät hiutaleita, keitä seosta 10 minuuttia tai kunnes hiutaleet ovat liuenneet.)
  3. Anna seoksen jähmettyä täysin jääkaapissa muutaman tunnin ajan tai seuraavaan päivään.
  4. Vaahdota jääkaappikylmä soijavispi sähkövatkaimella jämäkäksi. Aikaa kuluu todennäköisesti useita minuutteja. Käytä vaahdottamiseen sähkövatkaimen isointa tehoa.
  5. Käytä mahdollisimman pian täytekakun kuorruttamiseen ja pursotuksiin. Jos vaahto jähmettyy ja pursotusjälki näyttää reikäiseltä, sekoita vaahto uudelleen, ja se on taas valmista käytettäväksi.
Jos kakun kuorrutteen ei tarvitse olla täydellinen, sinun ei tarvitse kikkailla agar agarin kanssa. Alpron vispin saa vaahdotettua melko kestäväksi tehokkaalla sähkövatkaimella myös ilman agar agaria, jos vain jaksaa vaahdottaa tarpeeksi kauan. Tämä vaatii kuitenkin oikeasti tehokkaan sähkövatkaimen. 

Gluteeniton versio: Alpron soijavispi on gluteeniton.

Soijaton versio: Käytä soijavispin sijaan jotain kauravispiä tai Oddlygood Easy Whippingiä ja skippaa tämä agar agarin kanssa kikkailu kokonaan. Kauravispit ja Oddlygood eivät tarvitse agar agaria vaahtoutuakseen hyvin.

Vinkki: Kermavaahdon voi tehdä myös itse cashewpähkinöistä ja kookosöljystä. Ohjeen saat täältä.


* * *

Marjatäytekakku sekä marjamousse on julkaistu Tuulispään leivontakirjassa kuten myös täällä blogissa aikaisemmin. Lisään kaikki kirjan reseptit blogiin parin seuraavan kuukauden aikana, ja pääset selaamaan niitä kätevästi kirjan oman sivun kautta. Olen myös koonnut oman sivun kaikenlaisille hyödyllisille täytekakkujutuille, kuten kakkupohjaresepteille, täytteille ja kuorrutteille, ja sen avulla voit luoda juuri sellaisen kakun, joka maistuu juuri sinulle. Täytekakkuoppaaseen pääset tästä linkistä. Linkit täytekakkuoppaaseen, leivontakirjan sivulle sekä moniin muihin hyödyllisiin tietoteksteihin ovat aina myös blogin etusivulla bannerin alla. (Jos käytät nettiä mobiililaitteella, saat bannerin alle kootut linkit näkyviin rullaamalla ensin sivun alalaitaan ja valitsemalla sieltä "Näytä internetversio".)

2 kommenttia:

  1. Mahtaisiko joku muu vispi olla jämäkämpää niin ettei tarvitsisi agaragaria?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esimerkiksi Plantin kauravispi on ihan jämäkkää ilman agar agariakin. Kaslinkin vispistä saa myös melko kiinteää, mutta se on kuitenkin ilmavampaa kuin Planti. Kakun kuorruttamiseen käyvät siis hyvin muutkin kuin agar agarilla kiinteytetty soijavispi.

      Sen sijaan jos tarkoitus on tehdä marjamoussea, niin ilman agar agaria se ei todennäköisesti onnistu kauhean hyvin. Syy on ihan siinä, että vispin sekaan lisätään silloin marjoja eli nestettä.

      Poista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu