torstai 11. heinäkuuta 2019

Törkyöverikakku


En yleensä nimeä leivonnaisiani omituisilla sanayhdistelmillä. Tein kuitenkin kerran niin törkeän hyviä keksejä, että niille oli pakko keksiä vähän erilainen nimi. Törkyöverikekseiksi nimeämissäni kekseissä oli täytteenä suklaata ja soijatuorejuustoa eli aineksia, jotka pääsivät myös tämän kakun täytteeseen. Tämä on täytekakuksi kovin vaivaton, sillä tässä ei kostutella mitään ja täytteetkin vain levitetään huolettomasti kakun väliin ja pinnalle. Tässä kakussa ei ole vaaraa siitä, että kakun paras osuus eli täyte loppuisi kesken!

Törkyöverikakku on yksi kuudestakymmenestä Tuulispään leivontakirjan reseptistä. Aikomuksenani on lisätä kaikki kirjan reseptit tänne blogiin tämän vuoden aikana. Törkyöverikakku on yksi kehutuimmista Tuulispään leivontakirjan resepteistä, joten se ansaitsi päästä julkaisulistan alkupäähän. Blogiin jo lisättyjä reseptejä pääset selaamaan kätevästi leivontakirjan omalla sivulla.

Jos kakun sijaan haluat tehdä keksejä, joista tämä kakku sai nimensä, klikkaa itsesi törkyöverikeksireseptiin muutaman vuoden taakse.

Olen kirjoittanut blogiin aikaisemmin omia suosituksiani vegaanisista kermavaahdoista eli vispeistä sekä vegaanisista tuorejuustoista. Kannattaa tutustua teksteihin, jos kaipaat kokemuksia näiden tuotteiden käytöstä leivonnassa. Suosittelen itse tuorejuustoksi ensisijaisesti Tofuttia tai Oatlyn PåMackania.

Tarvikkeet: n. 16-senttinen kakkuvuoka, siivilä, sähkövatkain

Jos sinulla ei ole 16-senttistä vuokaa, voit tehdä kakusta isomman esim. 24-senttiseen vuokaan. Tällöin resepti kannattaa puolitoistakertaistaa tai tuplata. Paistoaika voi vuoan koosta riippuen joko vähän lyhentyä tai pidentyä.

Törkyöverikakku, 8 palaa

vuoan jauhottamiseen
  • vegaanista margariinia tai öljyä
  • korppujauhoja
suklaakakkupohja
  • 2 dl kaura- tai soijamaitoa
  • 1/2 dl öljyä
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/4 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria
  • 1/2 dl kaakaojauhetta
  • 2 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl ruokasoodaa
vegetuorejuusto-suklaatäyte
  1. Rasvaa ja jauhota halkaisijaltaan noin 16-senttinen kakkuvuoka. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  2. Valmista kakkupohja. Sekoita kauramaito, öljy, sokeri, suola ja vaniljajauhe. Siivilöi kaakaojauhe, vehnäjauhot, leivinjauhe ja ruokasooda ensin toiseen kulhoon ja sekoita ne hyvin. Sekoita jauhot nesteiden sekaan nopeasti sähkövatkaimella tai vispilällä. Vältä ylisekoittamista, jotta taikina ei sitkostu. 
  3. Kaada taikina vuokaan tasaiseksi kerrokseksi. Paista esilämmitetyn uunin alatasolla 45 minuuttia. Peitä kakku leivinpaperilla paistamisen puolessa välissä, jotta sen pinta ei pala. Kakku on valmis, kun siihen työnnettyyn veitseen tai puutikkuun ei jää taikinaa. Anna kakun jäähtyä vuoassa kymmenen minuuttia ennen irrottamista. Kun kakku on jäähtynyt täysin, leikkaa se kolmeen osaan pitkällä, sahalaitaisella veitsellä.
  4. Valmista kakun täyte. Vaahdota jääkaappikylmä vispi kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Sekoita vegetuorejuusto notkeaksi haarukalla. Lisää vispin sekaan vegetuorejuusto, tomusokeri, vaniljajauhe sekä suola ja sekoita tasaiseksi. Sulata puolet suklaasta ja sekoita se täytteen sekaan. Rouhi loput suklaat veitsellä pieniksi paloiksi. Ota kaksi ruokalusikallista suklaarouhetta talteen ja lisää loput suklaarouheet täytteen sekaan.
  5. Kokoa kakku. Aseta alin kakkupohja tarjoilulautaselle. Levitä kolmasosa täytteestä pohjan päälle. Aseta seuraava kakkupohja täytteen päälle ja levitä kolmasosa täytteestä sen päälle. Aseta kakun kansi paikoilleen ja levitä loput täytteet kakun pinnalle. Ripottele vielä suklaarouhetta koristeeksi.
  6. Anna kakun tekeytyä jääkaapissa vähintään tunnin verran tai mielellään seuraavaan päivään ennen tarjoilua. Säilytä valmis kakku jääkaapissa.
Pakastaminen: Törkyöverikakun voi pakastaa. Anna sen sulaa hitaasti jääkaapissa vähintään kuusi tuntia.
Gluteeniton versio: Jauhota vuoka gluteenittomalla korppujauholla tai gluteenittomalla jauhoseoksella. Käytä kakkupohjassa soija-, riisi- tai gluteenitonta kauramaitoa. Lisää kaakaojauheen määrä 1 dl:aan. Vaihda vehnäjauhot 2 dl:aan gluteenitonta jauhoseosta, jonka sekaan on lisätty 1/4 tl ksantaania. Käytä täytteeseen vaahtoutuvaa soija- tai gluteenitonta kaurakermaa. Pohja ei ole ihan niin mehevä kuin vehnäjauhoista leivottu, joten voit halutessasi kostuttaa pohjaa hieman esimerkiksi kahvilla.

Soijaton versio: Käytä nesteenä kaura-, riisi- tai muuta soijatonta kasvimaitoa, vispinä kauravispiä ja tuorejuustona kauratuorejuustoa. Tarkista, että suklaassa ei ole soijalesitiiniä.

16 kommenttia:

  1. mitä multa menee ohi, kun ohjeen piti olla gluteeniton mut silti vehnäjauhoja neuvotaan laittamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje gluteenittomaan versioon on reseptin perässä :)

      Poista
  2. Ei tuolla niin väliä, mutta mainitsenpa kuitenkin, että 100 suklaata on todella överi, mutta hieman epätarkka määrä 😅 Grammaa kuitenkin todennäköisesti tarkoitetaan. 😊

    VastaaPoista
  3. Onnistuisikohan tämä tehdä neliön malliseen irtoreunavuokaan? Tarvisin isomman kakun useammalle henkilölle, niin tuo muoto olisi helpompi. Onko paistoaika silloin pidempi vai lyhyempi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuu kyllä myös neliön malliseen vuokaan. Paistoaika riippuu siitä, onko vuoan pinta-ala isompi vai pienempi. Jos pinta-ala on ohjeessa mainittua isompi, on taikina vuoassa ohuempana kerroksena ja silloin se paistuu nopeammin. Jos taas pinta-ala on pienempi, on taikinakerros paksumpi ja paistoaika tällöin pidempi. Kannattaa siis vähän seurailla ja tunnustella, milloin pohja on valmis :)

      Poista
  4. Vinkkinä gluteenittomien leivonnaisten kakkuvuokien jauhottamiseen: kookoshiutaleet on tosi toimiva tapa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvä idea! Oon usein käyttänyt kookoshiutaleita jauhottamiseen :)

      Poista
  5. Hei!
    Onko sinulla antaa jotain kerrointa kuinka vaihtaa vehnäjauho gluteenittomaan. Olen esimerkiksi tekemässä kakkua ohjeella, jossa on vehnäjauhoja 3,3/4dl. Kuinka paljon glutjauhoja ja ksantaania tulisin tähän laittaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gluteenittomat jauhot eroaa aika paljon toisistaan, joten suoraa kerrointa ei oikein voi antaa. Mä yleensä laitan gluteenitonta jauhoa vähän vähemmän kuin vehnäjauhoja ja tarvittaessa lisään jauhojen määrää, jos taikina tuntuu löysältä. Ksantaania mä laitan yleensä neljäosateelusikallisen melkein kaikkiin resepteihin ja se on yleensä toiminut :D

      Poista
    2. Okei, kiitos! Ei auta kun lähtä testailemaan :)

      Poista
  6. Voiko tomusokeria jättää pois? Valkoinen sokeri ei ole käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa maistella, miltä täyte maistuu ilman tomusokeria, ja jos se kaipaa makeutusta, niin sitten siihen voi laittaa jotain sulle sopivaa makeutusta. Täytteessä on käytetty tomusokeria siksi, että se sekoittuu helpoiten, koska se on niin hienojakoista.

      Poista
  7. Hei, kiitos herkullisen oloisesta ohjeesta. Jäin vaan miettimään, kun miesväki aina vaatii hyvin kostutettua kakkua ja tässä ei ole kostutusta ollenkaan, niin miten on...? Riittääkö tuo täyte antamaan kosteutta vai voisiko laittaa jotain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haluaa, niin tän voi kostuttaa esimerkiksi kahvilla. Se ei oo välttämätöntä, koska täytettä on tässä tosi paljon ja kakkupohja on sellainen pehmeä.

      Poista

HUOMIO HUOMIO! Blogiin on tullut niin paljon bottien ja huiputtajien kirjoittamia spämmikommentteja, että valitettavasti jouduin laittamaan kaikki kommentit esimoderointiin. Kestää siis aina jonkin aikaa, että kommenttisi julkaistaan. Pahoittelut tästä!

Pyrin joka tapauksessa vastaamaan kysymyksiin pian. Jos asialla on erityisen kiire, voit lähettää kysymyksen myös sähköpostilla kamomillankonditoria at gmail piste com

- Satu