keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Mansikkatäytekakku


Tutustuthan myös Täytekakkuoppaaseen! Sieltä löydät tärkeää tietoa kostuttamisesta, täyttämisestä ja kuorruttamisesta.

Mansikkatäytekakkujen aika on koittanut! Tuttuni pyysi, että leipoisin hänen viimeiseksi työpäiväkseen ahmattilaumalle sopivan kakun. Pursotukset menivät nyt kiireessä vähän miten sattuu, mutta toivottavasti kakusta kuitenkin riitti jokaiselle sopivasti!

Kaikkein yksinkertaisinta ja varminta on paistaa kakkupohja uunipellillä pannukakkutyylillä, joten suosittelen sitä tapaa kaikille, joilla on koskaan ollut mitään ongelmia täytekakkupohjiensa kanssa. Kakkupohjan anatomiasta haluan kertoa, että omenasose ja vissy eivät ole siinä sattumalta. Omenasose tekee kakkupohjasta pehmeän ja vissy puolestaan tekee pohjasta kuohkean eli juuri sellaisen, millainen täytekakkupohjan pitääkin olla.

Tässä videossa näytetään, kuinka yksinkertaista tämän kakkupohjan valmistaminen on. Jos video ei toimi tässä, klikkaa itsesi blogin YouTube-kanavalle!




Uunipellillä paistettuna kakkupohja paistuu tasaisesti, minkä lisäksi sen kanssa ei tarvitse pysytellä perinteisessä pyöreässä muodossa, vaan voi tehdä vaihteeksi kantikkaan tai pitkulaisen kakun. Uunipellillä paistettuja kakkupohjia voi tehdä vaikka kolme ja koota niistä yhden jättiläiskakun. Tästä linkistä löydät vinkkejä kakkulevyn leikkaamiseen eri mallisiksi, kuten kulmikkaiksi ja pyöreiksi kakuiksi.

Täytekakkupohja uunipellillä paistettuna 10:lle hengelle
  • 3 dl sokeria
  • 0,25 tl suolaa
  • 1,5 dl rypsiöljyä (ei kylmäpuristettua, koska se maistuu läpi)
  • 2 dl omenasosetta 
  • 0,5 tl vaniljajauhetta (tai 1 rkl vaniljasokeria)
  • 1 rkl leivinjauhetta
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 3 dl vissyä
  1. Levitä leivinpaperi uunipellille ja laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  2. Sekoita sokeri, suola, rypsiöljy, omenasose ja vaniljajauhe. Anna seoksen odottaa viisi minuuttia, jotta sokeri ehtii sulaa.
  3. Yhdistä toisessa kulhossa vehnäjauhot ja leivinjauhe.
  4. Kun uuni on kuuma, kaada ensin puolet jauhoista nesteiden sekaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää loput jauhot sekä vissy ja sekoita tasaiseksi. Muutama pieni paakku taikinassa ei haittaa, joten älä sekoita liian kauan, jotta taikina ei sitkostu ja jotta vissyn kuplat eivät pääse karkaamaan.
  5. Kaada taikina tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperin päälle ja laita uuniin paistumaan n. 30 minuutiksi.
  6. Kakkupohja on valmis, kun se on pinnaltaan kauniin värinen ja siihen työnnettyyn tikkuun tai veitseen ei jää ulosvedettäessä taikinaa.
Tässä vielä pari huomiota, jotka tekevät uunipeltikakkupohjan paistamisesta vieläkin helpompaa:
  • Anna kakkupohjan jäähtyä kunnolla ennen sen leikkaamista osiin. Kakun reunoilta kannattaa leikata sentin levyiset siivut pois, jotta kakusta tulee mahdollisimman siisti.
  • Kun on aika kostuttaa kakku, käännä kakkupohja ylösalaisin. Tee tämä siksi, että kakun leivinpaperia vasten ollut ja täten huokoinen puoli imee nestettä, kun taas kakun yläpuoli eli paistopinta hieman hylkii nesteitä.
  • Jos teet jättiläiskakun ja paistat useita kakkupohjia, valmista jokaiseen pellilliseen uusi taikina vasta juuri ennen taikinan laittamista uuniin, jotta taikina ei lässähdä ennen paistamista.
Ylimmän kuvan kakku on kostutettu laimennetulla, sokeroidulla limemehulla ja täytetty Alpron soijavispillä ja tuoreilla mansikoilla. Elin pitkään siinä luulossa, että täytekakkuun pitää aina laittaa banaania, jotta siitä tulee mehevä. Sitten keksin, että täytekakun voi myös täyttää soijavispillä, jolloin sen täytteestä tulee automaattisesti mehevän ihana. Hyvästi mössääntyneellä banaanilla täytetyt täytekakut!
Tästä linkistä löydät tietoa kasviperäisistä vaahtoutuvista kermoista sekä vinkkejä niiden käyttämiseen. Tutustu myös Täytekakkuoppaaseen, josta löydät tietoa niin kakun kostuttamisesta, täyttämisestä kuin koristelustakin.

Tämä ällösöpöläiskakku tuli avomieheni synttärikakuksi.
Viime vuonna hän sentään sai vähän asenteellisemman kakun!

39 kommenttia:

  1. Tein kakkupohjan uunipellillä ohjeesi mukaan ja tuli aivan täydellistä. Väliin tein mm. toisen reseptisi (vadelmamousse) mukaista mansikkamoussea pakasteluomumansikoista, taivaallista sekin! Näistä tulee kyllä mun go-to reseptit kun vaalealle täytekakulle on tarvetta. Kiitos! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla :) Tämä on yksi niistä resepteistä, jota käytän lähestulkoon aina, kun pitää leipoa täytekakkua - oli se sitten suklaista tai marjaversiota.

    VastaaPoista
  3. Ja ai niin, unohdin sanoa, että tein itsekin nyt viikonloppuna kakulle mansikkamoussetäytettä, josta tuli tosi hyvää :)

    VastaaPoista
  4. <3 kiitos ihan huipuista vinkeistä tuon soijavaahdonkin kanssa! Molemmat tyttöni ovat maidottomia, joten soijatuotteet ovat käytössä :)

    T: Adan äiti

    VastaaPoista
  5. Moi! Tein tätä kakkua ja siitä tuli kyllä todella hyvää, mutta kakkupohja oli tosi tumma. Teinkö jotain väärin vai kuuluuko sen ollakin niin? Se ei siis näyttänyt tavallisen vaalealta vaan melkein suklaisen tummalta. Johtuuko se omenasoseesta? Kiitos huipusta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että kakku oli hyvää ja että tykkäät blogista :)

      Vaikea sanoa, miksi kakkupohjasta tuli tosi tumma.. Olen tehnyt tätä kakkua monenlaisilla omenasoseilla, eikä niillä millään ole tullut erityisen tummaa kakkua. Raakaruokosokeri ja täysruokosokeri voivat tehdä kakkupohjasta tummemman, joten jos käytit niitä, niin syy saattaa olla siinä.

      Täällä näkyy, minkävärinen kakkupohjasta tulee itselläni. Se ei siis ole sisältä erityisen ruskea, vaikka pinnalta vähän onkin: http://kamomillankonditoria.blogspot.fi/2013/01/taytekakun-kostuttaminen.html

      Poista
  6. Hei! :-)
    Törmäsin sun blogiin kun etiskelin syntymäpäiville vegaanista vaalean kakkupohjan ohjetta ja sehän löytyi. Kysyisin vielä että miten tuo reagoi jos värjään pastavärillä? Tarkoitus ois siis tehä ns.sateenkaarikakku jossa eri kerrokset tulee eri värillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateenkarrikakku kuulostaa kivalta :)

      En ole värjännyt tätä kakkupohjaa koskaan, mutta olen hyvinkin varma siitä, että sen voi värjätä ihan huoletta. En siis keksi mitään syytä, miksi värjääminen jotenkin pilaisi pohjan.

      Kakku kannattaa kostuttaa jollakin "läpinäkyvällä" nesteellä, sillä esimerkiksi kahvi värjää kakkupohjan, jolloin sateenkaariväreistä tulee suttuisia.

      Täältä muuten löytyy vähän listaa vegaanisista elintarvikeväreistä sekä niitä myyvistä liikkeistä:
      www.kamomillankonditoria.com/p/elainystavalliset-koristelutuotteet.html

      Poista
    2. Sateenkarrikakkukin voi toki olla kiva, mutta sateenkaarikakku kuulostaa vieläkin paremmalta :D

      Poista
  7. Satu moi! =) Voiko vaalean kakkupohjan pakastaa vai kärsiikö se pakastamisesta ja/tai sulattamisesta? Valmistujaiset lähenee ja tekis mieli tehdä jotain etukäteen pois alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi :) Mä oon pakastanut tätä kakkupohjaa, eikä siitä kyllä mitään erityistä huomannut sitten syödessä. Täytekakut voi pakastaa myös kostutettuina ja täytettyinä, mutta niistä saattaa syöjä jo saada ainakin aavistuksen siitä, että ne on olleet kertaalleen pakastimessa, joten suosittelen vain pohjan pakastamista.

      Hauskaa valmistujaistouhuilua!

      Poista
  8. Onko kukaan testannut voisko tän tehdä myös gluteenittomiin jauhoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä löytyy gluteeniton versio :)
      http://www.kamomillankonditoria.com/2013/04/tunteikkaat-meritahdet.html

      Poista
    2. Voi että, mahtavaa! kiitos :).

      Poista
    3. Olin jo epätoivoinen gluteenittoman vegaanin kakkupohjan etsinnässä, kiitos tästä :)

      Poista
  9. Tämähän on aivan järjettömän toimiva ohje, kiitos! Tein ekaa kertaa tällä ohjeella, koska tarvitsin synttärijuhlaan mansikkakakkuun pohjan (yleensä suosin suklaisia kakkuja...) ja voi ähkymöhkö sentään, että onnistui hyvin! Tasainen, kuohkea, herkullinen pohja. Kehuja ja myönteisesti yllättyneitä äimistelyjä ("Siis MITÄ tässä on?") tuli eri ikäisiltä sukulaisilta.

    Kostutin pohjan raparperi-sitruuna-kaneli-sokeri-mehulla, täytin Alpron soijavispillä ja mansikka-raparperisoseella ja päälle tietysti sitä Alpro-vaahtoa ja mansikoita.

    VastaaPoista
  10. Voiko tän jotenki tehä suklaakakuks?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä :) Taikinaan kun lisää puoli desilitraa kaakaojauhetta, niin siitä tulee suklaatäytekakun pohja. Kakku kannattaa kostuttaa esim. 1,5 dl kahvia. Väliin voi laittaa sulatetusta suklaasta ja vaahdotetusta soija- tai kauravispistä tehtyä moussea.

      Tässä pari variaatiota:
      http://www.kamomillankonditoria.com/2014/08/koirakakku.html
      http://www.kamomillankonditoria.com/2012/09/magic-gathering-kakku.html

      Poista
    2. Okei, kiitos :)

      Poista
  11. Voiko tämän tehdä päivää ennen etukäteen ja laittaa jääkaappiin yöksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä :) Täytekakku kannattaa itse asiassa ehdottomasti tehdä päivää ennen tarjoilua, jotta se ehtii tekeytyä ja maut tasoittua. Kuorruttaa voi tarjoilupäiväkin, mutta kostuttaminen ja täyttäminen on hyvä tehdä jo edellisenä päivänä.

      Täältä löytyy lisätietoa täytekakun tekemisestä:
      http://kamomillankonditoria.com/p/kamomillan-taytekakkuopas.html

      Poista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. hei, osaatko sanoa paistolämpötilaa ja -aikaa, jos tämän tekee pyöreään irtopohjavuokaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En enää suosittele paistamaan vegaanista kakkupohjaa perinteisessä vuoassa, koska se jää niin helposti tiiviiksi eikä kypsy kunnolla. Paksu taikinakerros ei jaksa kohota, joten kakusta tulee tosi epämiellyttävä. Kannattaa siis paistaa pellillä! Levynä paistetun kakkupohjan voi leikata ja kasata myös pyöreäksi kakkupohjaksi. Ohje löytyy täältä:
      http://www.kamomillankonditoria.com/2013/02/tasona-paistetun-kakkupohjan.html

      Poista
  14. Hei, sopisikohan tässä vaihtaa öljy kookosöljyyn? Sama määrä kuin rypsiä? Kookos makuna ei haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä se sopii tähän :) Kannattaa varmistaa, että se on ihan kirkasta ja juoksevaa, jotta sekoittuu taikinaan hyvin.

      Poista
    2. Kiitos! Pistetäänpä tämä siis tulille maanantain juhlia varten!

      Poista
    3. Hyvä! Kantsii selata myös tää Täytekakkuopas, koska siellä on kaikkia muita tärkeitä juttuja täytekakkujen leipomisesta :)
      http://www.kamomillankonditoria.com/p/kamomillan-taytekakkuopas.html

      Poista
  15. Tein tällä ohjeella kakkua ja hyvää tuli. Lisäsin ohjeen blogiini ja laitoin linkin tänne. Onko ok?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki se on ok :) Olipa hauskat koristelut kakussa!

      Poista
  16. Haluaisin tehdä puolisolleni isänpäiväksi täytekakun. Hän on omenalle allerginen, eikä siedä edes omenasosetta. Onnistuuko kakkupohja esim. päärynäsoseella?

    VastaaPoista
  17. Hei! Kohoaako toi kakku uunissa siis niin, että saa leikattua kerrokset, vai onko leivottava jokainen kerros erikseen? Levitetäänkö taikina koko pellille ja jotenkin leikellään, vai asetellaanko esim neliön muotoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkutaikina levitetään koko uunipellille tasaiseksi kerrokseksi. Se paistuu noin kahden sentin paksuiseksi eli sitä ei ole tarkoitus leikata vaakatasossa kerroksiksi. Se leikataan pienempiin osiin, jotka sitten kootaan päällekkäin kakuksi :) Yhdestä kakkutaikinasta tulee siis yksi pellillinen taikinaa. Yksi valmis pellillinen kakkupohjaa riittää noin kymmenen hengen täytekakkuun.

      Täältä löytyy muutama esimerkki siitä, miten kakkupohjan voi leikata osiin. Kannattaa lukea ja katsoa kuvat:
      http://www.kamomillankonditoria.com/2013/02/tasona-paistetun-kakkupohjan.html

      Tutustuthan myös tähän Täytekakkuoppaaseen, jossa on tosi paljon hyödyllistä tietoa täytekakkujen tekemisestä:
      http://www.kamomillankonditoria.com/p/kamomillan-taytekakkuopas.html

      Poista