perjantai 3. huhtikuuta 2015

Kanaystävälliset marengit


Kyllä! Vegaaninen marenki!! Idea ei ole minun, vaan muiden ihmisten resepteistä kopioitu ja muovattu omannäköisekseni.

Mistä on kyse? Jonkin aikaa Facebookin vegaanimarenkiryhmässä on kohistu kananmunattomista marengeista, joiden pääraaka-aine herättää kummastusta. Niiden helppo valmistustapa herättää ehkä vieläkin enemmän kummastusta, sillä tähän saakka vegaaniset marengit ovat vaatineet kikkailua ja vähän erikoisempia ainesosia. Nyt joku nerokas ihminen niin sanotusti räjäytti pankin keksittyään, että säilykepapujen lientä voi käyttää marenkien tekoon. Valmiita papuliemimarenkeja ei erota kananmunallisista versioista eivätkä ne maistu pavuilta, joten nyt ei ole enää mitään syytä olla ikävä kanoja kohtaan.

Marengit (25–50 kpl)
  • 1,5 dl säilykepapujen lientä
  • 2 dl sokeria
  • 2 tl sitruunamehua (ei pakollinen*)
  • 0,25 tl vaniljajauhetta tai 2 tl vaniljasokeria
  1. Vaahdota papujen liemi sähkövatkaimella vaahdoksi. Aikaa tähän kuluu noin kaksi minuuttia.
  2. Lisää joukkoon sokeri, sitruunamehu sekä vaniljajauhe ja vaahdota mahdollisimman kovaksi vaahdoksi. Aikaa tähän kuluu sähkövatkaimen tehosta riippuen 5–10 minuuttia.
  3. Laita marenkimassa pursotuspussiin ja pursota leivinpaperin päälle. Massan voi myös lusikoida leivinpaperille, jos et halua pursottaa sitä. Jätä marenkien väliin hieman tilaa varsinkin, jos massasi on pikkuisen valuvaa. Mitä jämäkämpää vaahtoa olet siitä saanut, sitä vähemmän se leviää paistamisen aikana.
  4. Paista yksi pellillinen kerrallaan 100-asteisen uunin keskitasolla n. 1 h 30 min. Valmiit marengit saavat olla ihan pikkuisen pehmeitä, sillä ne kovettuvat jäähtyessään.
  5. Säilytä marengit huoneenlämmössä ilmatiiviissä rasiassa.
*Marengit onnistuvat myös ilman sitruunamehua. Se kuitenkin auttaa tekemään marengista jämäkkää ja kestävämpää, joten suosittelen sen käyttöä erityisesti silloin, jos haluaa teräväkärkisiä marenkeja.

Tästä näet videolta, että marenkien tekeminen on oikeasti noin helppoa!



Olen itse testannut reseptiä nyt kahdesti, ja molemmilla kerroilla olen käyttänyt säilykekikherneiden lientä. Kuulemma muillakin papusäilykkeillä onnistuu, kuten myös itsekeitettyjen papujen keitinliemellä, kunhan se on tarpeeksi paksua. Lisäksi perussokerin voi vaihtaa muihin sokereihin. Marenkireseptiä ovat muut vegaanileipurit jo jalostaneet vaikka miksi macaron-leivoksiksi, vaahtokarkeiksi ja sitruuna-marenkipiirakoiksi, joten kannattaa mennä tuonne alussa linkkaamaani Facebook-ryhmään kurkkimaan muiden luomuksia. Chocochilistä löytyy myös kiva pavlova-resepti. Yritin itse värjätä ja maustaa massaa, mutta siinä kohtaa massa ei vaahtoutunut. Lieneekö vika öljypohjaisessa aromissa vai missä?


Marenkien teosta jää tietysti yli papuja, mutta se ei ole mikään ongelma, sillä pavut ovat ihan mahtavaa ruokaa! Huono valo, ruma kattaus -blogistani löydät muutamia kivoja papureseptejä, muista blogeista sitten enemmän.

23 kommenttia:

  1. Hei! Millainen näiden koostumus on? Onko samanlainen kuin ei-vegaanimarengissa, eli aluksi pehmeä ja ajan mittaan kovettuneempi? Vai tuleeko näistä sellasia kuivia käppyröitä heti? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tulee sellaisia kauttaaltaan rapeita, kuten kaupan munamarengit. Olisi kiva osata tehdä myös niitä sitkeämpiä versioita :) Kannattaa käydä kurkkimassa tuolta alussa linkkaamastani Facebook-ryhmästä, koska siellä on tosiaan paljon eri variaatioita näistä. Sieltä saattaa löytyä vastaus.

      Poista
    2. Käytännön huomio: jos marengit jättää lautaselle odottamaan syömistä pariksi päiväksi, keräävät ne hieman kosteutta huoneilmasta ja muuttuvat tuollaisiksi kaivatuiksi hieman sitkoisiksi marengeiksi :)

      Poista
  2. Hei ! Kun reseptissä mainitaan "säilykepapujen liemi " niin onko se suolattua ? Siis esim. "Kikherneet suolaliemessä " . Kiitos !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suolattu käy hyvin :) Suolaisuus ei maistu läpi valmiista marengista, koska siihen tulee niin paljon sokeria.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Jee! Tuli todella hyviä. Ennen paistamista kikherneiden maku vileä maistui läpi, mutta paistetut maistuivat "pelkästään" marengeilta. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että maistui! Kyllä se taikinavaiheessa vähän maistuu kikherneliemeltä, mutta ei tosiaan sitten enää valmiina :)

      Poista
  5. mitäs ihmettä ! monesti oon harmimtellut vegaanimarenkien olemattomuutta, ja oon kuvitellut että ne on aika mahdottomia tehdä. inhoana kyllä säilykepapujen lientä hajun takia, mutta pakkohan tätä on kokeilla. miten tällainen toimii esim. uunijäätelössä, osaatko sanoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se liemi ei haise enää valmiissa marengissa, joten huoletta voi kokeilla :) En ole itse tehnyt tästä uunijäätelöä, mutta tuolla ekassa linkissä olevassa Facebook-ryhmässä olen muistaakseni nähnyt muiden sitä testanneen.

      Poista
  6. Vinkki niille, joiden keittiöstä löytyy kiertoilmauuni: Marenkeja voi työntää uuniin ainakin kaksi peltiä kerrallaan kun laittaa kiertoilman päälle. En edes vaihtanut peltien paikkaa kertaakaan ja molemmista marengeista tuli ihan samanmoisia - yhtä hyviä.

    VastaaPoista
  7. Moikka! Tuli löydettyä sun blogi ja täällä on kaikkea ihanaa :) Olisiko tällä ohjeella/jollakin variaatiolla mahdollista tehdä macaronseja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolta itse postauksesta löytyy vastaus: "Marenkireseptiä ovat muut vegaanileipurit jo jalostaneet vaikka miksi macaron-leivoksiksi, vaahtokarkeiksi ja sitruuna-marenkipiirakoiksi, joten kannattaa mennä tuonne alussa linkkaamaani Facebook-ryhmään kurkkimaan muiden luomuksia"

      Ryhmä: https://www.facebook.com/groups/372343816286624

      Poista
    2. Tuolta Facebook-ryhmästä kannattaa lähteä liikkeelle. Siellä on montakin erilaista ohjetta. Itsellänikin on tarkoitus jossain vaiheessa tehdä myös macaronseja, mutta en valitettavasti osaa luvata, milloin tuo "jossain vaiheessa" konkreettisesti tapahtuu :)

      Poista
  8. Kuinka pitkään nämä säilyvät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti osaa antaa tarkkaa arviota. Kunhan nämä säilyttää ilmatiiviisti huoneenlämmössä, niin ne säilyvät todennäköisesti vähintäänkin useita päiviä, mutta luultavasti kyllä pidempäänkin. Nämä keräävät helposti kosteutta, joten jos marengit säilyttää kannettomassa astiassa, tulee niistä melko nopeasti pehmeitä.

      Poista
  9. Jos marenkeja voi paistaa vain pellillisen kerrallaan, niin mitenkäs ne loput säilyvät odottaessaan uunia? Pursotetaanko ne valmiiksi pellille ja odottavat siinä sen puolitoista tuntia, vai kannattaako antaa odottaa taikinana ja sitten mahdollisesti vatkata vielä ja pursottaa kunhan uuni vapautuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marenkimassa saattaisi kyllä pitää muotonsa pursotettunakin, mutta varmempaa on vaahdottaa se uudelleen ja pursottaa vasta ennen paistamista. Olen kyllä kuullut, että jotkut ovat paistaneet kaksi pellillistä marenkeja samaan aikaan, vaikka käytössä ei olisikaan kiertoilmauunia. Marengit ovat onnistuneet kahdessakin kerroksessa paistettuna. Itse en ole tuota kokeillut, joten en osaa sanoa, pitääkö uunipeltien paikkaa vaihtaa puolessa välissä tms.

      Poista
  10. Marengit on uunissa! Tulipa kova ja kiiltävä vaahto 5 min vatkaamisella, wautsi! Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, toivottavasti tuli hyvät marengit :)

      Poista
  11. Voiko näitä marenkeja kypsentää keittämällä, niinkuin italialaiset tekevät munamarenkien kanssa? Sillä tavalla saadaan kosteita ja sitkeitä marenkeja. Onkohan joku kokeillut? Kiitos muuten loistavasta sivustosta, oikein hyvät ja selkokieliset ohjeet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että blogista on ollut iloa! En oo itse testannut italialaisia marenkeja, mutta Facebookin Vegan Meringues -ryhmässä (https://www.facebook.com/groups/VeganMeringue/) on moni kokeillut ja onnistunut. Kannattaa siis ehkä suunnata sinne etsimään vinkkejä!

      Poista