Satu Saunion vegaaninen leivontablogi

Info | Reseptihakemisto | Täytekakkuopas | Tuulispään leivontakirja
Näin korvaat: Kananmuna | Kermavaahto | Tuorejuusto | Muut maitotuotteet | Liivate
Erityisruokavaliot: Gluteeniton | Soijaton | Palmuöljytön

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keksit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keksit. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. marraskuuta 2020

Muhkean mehevät tuplasuklaakeksit

Sinisellä tarjottimella on lomittain kolme suklaista keksiä sekä pieni lasillinen kauramaitoa. Tarjottimelle on aseteltu myös kaksi keltaista kehäkukkaa.
Tykkään itse syödä keksini kylmän kauramaidon kanssa tai joskus myös kahvin kanssa.

Tähän mennessä suurin osa blogin keksiresepteistä on ollut sellaisia ihanasti rapeita keksejä. Nyt asiaan tulee muutos, sillä tässä on resepti ihanasti pehmeille kekseille. Pehmeyden salaisuus piilee omenasoseessa! En yleensä suosittele sitä kekseihin, jos kekseistä on tarkoitus tehdä rapeita, mutta tällä kertaa tavoite oli toinen. Omenasoseen tilalla voi käyttää myös päärynäsosetta. Banaanisosekin käy, mutta sen ero omena- ja päärynäsoseeseen on siinä, että se myös maistuu lopputuloksessa. Suklaakeksin makumaailmaan se onneksi sopii hyvin.

maanantai 19. elokuuta 2019

Suklaahippukeksit rosmariinilla tai ilman


Joo tiedetään! Rosmariini kuulostaa aika erikoiselta raaka-aineelta suklaakekseihin, mutta se ihan toimii. Resepti toimii tottakai ilmankin, jos haluat ihan tavallisen herkullisia suklaakeksejä!

Ohje on peräisin Tuulispään leivontakirjasta. Olen nyt parin viime kuukauden aikana lisännyt kirjan reseptejä ahkerasti blogiin. Huomenna koittaa se päivä, jolloin ne kaikki ovat täällä. Reseptit ovat siis jatkossa ihan kenen tahansa käytettävissä ja tietysti ihan ilmaiseksi. Niitä voi helpoiten selata kirjan oman sivun kautta.

Sitruuna-macadamiakeksit


Koska makadamiapähkinät ovat samaan aikaan sekä rouskuvaisia että meheviä, ne sopivat kivasti kekseihin. Laitoin taikinaan niiden kanssa sitruunankuorta ja sain aikaan mukavasti rapeita, kivanmakuisia keksejä. Resepti on yksi Tuulispään leivontakirjan 60 reseptistä. Julkaisen kaikki reseptit blogissa, ja itse asiassa huomenna täällä julkaistaan ihan vika resepti. Reseptejä voi selata helposti kirjan oman sivun kautta.

tiistai 13. elokuuta 2019

Pekaanipähkinä-vaahterasiirappikeksit


Lempimakujani ovat muun muassa pekaanipähkinät, valkosipuli, mango, vaahterasiirappi ja ruisleipä. Ihan kaikkia näitä ei kannata yhdistää keskenään, joten näihin kekseihin valikoituivat pekaanit ja vaahterasiirappi. Suosittelen näitä keksejä erityisiin hemmotteluhetkiin. Tai sitten ihan vain arkipäivän jälkkäriksi, koska ei ole mitään syytä, miksi keksejä ei voisi syödä myös vaikkapa lounastunnilla.

Keksiohje on alunperin julkaistu Tuulispään leivontakirjassa. Lisään kaikki kirjan reseptit tänne blogiin ihan lähiaikoina, ja suurin osa niistä täällä jo onkin. Pääset selaamaan niitä kirjan oman sivun kautta kätevästi.

maanantai 5. elokuuta 2019

Yllättävän ihanat täysjyväkeksit


Täysjyväkeksi kieltämättä kuulostaa tosi tylsältä keksiltä, mutta nämäpä ovatkin yllättävän ihania täysjyväkeksejä! Nämä keksit eivät maistu terveelliseltä, ja nämä sopivat oikein hyvin sellaisenaan syötäviksi tai kahviin, kaakaoon tai kauramaitoon kastettaviksi. Nämä voi täyttää vegejätskillä, laittaa tunniksi pakastimeen ja syödä keksijäätelönä! Voit myös sulattaa keksien pinnalle maidotonta suklaata.

Keksit ovat yksi Tuulispään leivontakirjan resepteistä. Lisään reseptit blogiin nyt loppukesän aikana, ja jo julkaistuja reseptejä voi helposti selata kirjan oman sivun kautta. Projekti on jo yli puolivälin eli reseptejä on saatavilla jo yli kolmekymmentä muffinsseista täytekakkuihin ja piirakoista whoopieihin.

maanantai 22. heinäkuuta 2019

Sokerikeksit


Sokerikeksejä kanelilla tai ilman! Nämä keksit paistetaan vähän eri tavoin kuin monet muut keksit. Taikina muotoillaan palloiksi, jotka kieritellään sokerissa tai kanelisokerissa. Kun pallot paistetaan uunissa, ne leviävät ja niihin syntyy hauskoja railoja. Sokerikeksit ovat lopulta kaikki ihan erinäköisiä ja ne maistuvat kivoilta, sellaisilta hyviltä peruskekseiltä.

Resepti on yksi Tuulispään leivontakirjan kuudestakymmenestä reseptistä. Koska kirjaa ei ole enää saatavilla, mutta sen reseptit ovat edelleen ajankohtaisia, haluan lisätä kaikki kirjan reseptit tänne blogiin kenen tahansa käytettäväksi koska vain ja ilmaiseksi. Lisään reseptilinkit kirjan omalle sivulle sitä mukaa kuin niitä julkaisen. Projekti on valmis todennäköisesti elo–syyskuun vaihteessa 2019.

lauantai 20. heinäkuuta 2019

Vaniljatäytekeksit


Kun aikanaan tein tämän reseptin, sai Oreo-keksejä ihan satunnaisesti Suomen kaupoista. Nyt niitä sekä joitain vegaanisia Domino-makuja saa ihan peruskaupoistakin, mutta joskus on kiva leipoa vastaavia keksejä itse! Vaniljatäytekeksien täyte on makean vaniljainen ja keksi ihanan kaakaoinen.

Keksiohje on alunperin julkaistu Tuulispään leivontakirjassa, mutta nyt julkaisen sen blogissa kaikkien muiden 60 kirjasta tutun reseptin kera. Projekti on valmis vuoden 2019 aikana. Pääset jo nyt selaamaan reseptien nimiä ja kuvia Tuulispään leivontakirjan omalla sivulla. Lisään linkit resepteihin sivulle sitä mukaa kuin ne on jaettu blogissa.

lauantai 15. joulukuuta 2018

Vaahtokarkkikahvi ja maapähkinävoi-suklaa-kaurakeksit


Vaahtokarkkikaakao on jo vanha juttu, mutta mitenkäs jos vaahtokarkkeja laittaisikin kahviin? Minä laitoin ja toimii oikein loistavasti! Vaahtokarkit olivat tietysti liivatteettomia vegevaahtokarkkeja, joita Suomessa voi ostaa esimerkiksi Vegekaupoista. Kahvin kaveriksi tein keksejä, joihin tuli maapähkinävoita, suklaata ja kaurahiutaleita. Kelpasi.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Kardemumma-mantelikeksit Tuulispään leivontakirjasta


Kardemumma ja mantelit on tuttu yhdistelmä pullien leipojille, mutta niillä saa aikaan myös kivanmakuisia, rapeita keksejä. Tykkään edelleen kaikista Tuulispään leivontakirjan resepteistä, mutta nämä keksit kuuluvat niiden joukkoon, joita tekee aina kerta toisensa jälkeen erityisen paljon mieli. Siksi halusin jakaa reseptin myös täällä blogissa. Kekseissä on melko jouluinen tunnelma, joten ne sopivat oikein hyvin tähän vuodenaikaan. Mikään ei kuitenkaan estä leipomasta näitä myös kesällä!

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Suolakaramellikeksit


Suolakaramellitäytteiset keksit suklaakuorrutteella? Kyllä kiitos! Näiden keksien pohja on ihanasti rapea, ja siihen painetaan heti paistamisen jälkeen kolo. Kolo puolestaan täytetään helposti valmistuvalla karamellikastikkeella. Lopuksi keksi viimeistellään sulatetulla suklaalla ja pistellään poskeen, mums mums.

torstai 15. marraskuuta 2018

Pähkinä-rusinakeksit ja pupukuulumisia


Rusinat! Nuo aliarvostetut ruskeat pallerot sopivat tosi hyvin kekseihin kauran ja saksanpähkinöiden rinnalle. Suosittelen kuitenkin kertomaan näiden keksien syöjille, että kyseessä ovat rusinakeksit suklaahippukeksien sijaan, jotta kenellekään ei tule paha mieli.

Jos et voi sietää ajatusta rusinakekseistä, on tässä muutama suklaakeksiresepti lohdutukseksi:

torstai 8. marraskuuta 2018

Keksipullat


Onko se keksi, joka onkin pulla vai pulla, joka onkin keksi? Sen voit päättää itse! Kyseessä ovat pullat – tai keksit – jotka ovat paksuudeltaan kuin keksejä ja joissa pullataikinan sisälle on leivottu kanelikeksitaikinaa. Näitä veikeyksiä voi leipoa vaikkapa ensi sunnuntaina, jolloin vietetään isänpäivää.

perjantai 25. elokuuta 2017

Maapähkinävoi-ihmeet

Nämä maapähkinävoi-ihmeet esiteltiin maailmalle kaksi viikkoa sitten Tuulispään kesän viimeisissä avoimissa ovissa. Kekseissä on rapea maapähkinäinen kuori, jonka sisältä löytyy suklainen pehmeä täyte. Aika ihmeellisiä siis!

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Testissä maidottomat valkosuklaat

Herkullisten valkosuklaa-pistaasikeksien reseptin löydät tekstin lopusta.
Vegaanisia eli kokonaan maidottomia valkosuklaita on saatavilla useita eri laatuja. Ilahduttavaa on, että niitä voi löytää nykyisin myös marketeista eikä pelkästään erikoisruoka- tai nettikaupoista. Koska ne kaikki ovat raaka-aineiltaan ja ominaisuuksiltaan vähän erilaisia, halusin kerralla testata, miten ne sopivat leivontaan eli paistamiseen ja sulatukseen. Testatut suklaat olivat iChocin, Bonvitan, Organican, Vantastic Foodsin, Dammenbergin sekä Plamilin valkosuklaita.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Hasselpähkinä-suklaakeksit


Hurraahuuto suklaalle ja hasselpähkinälle! Näitä helppoja keksejä voi leipoa vaikkapa pääsiäisen herkkupöytään. Kun keksitaikinan muotoilee palloiksi, keksit saavat paistamisen aikana rapeat reunat mutta niiden sisus jää ihanan meheväksi. Nämä keksit ovat mielestäni parhaimmillaan silloin, kun ne ovat vähän jäähtyneet, mutta suklaa ei ole vielä ehtinyt jähmettyä.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Hanna-tädin kakut


Hanna-tädin kakut ovat jääneet mieleeni päiväkodista. Eräänä päivänä saimme normaalista poiketen mennä päiväkodin keittiöön. Siellä jokainen sai käteensä pienen palan taikinaa, ja se piti pyöritellä palloksi. Pallot aseteltiin leivinpaperille, johon oli kirjoitettu lasten nimet. Lopulta jokainen meistä sai syödä ihan itse leivotun Hanna-tädin kakun.

Jonkin aikaa sitten minulta pyydettiin vegaaniversiota Hanna-tädin kakkujen reseptistä. Tänään tuntui sopivalta päivältä leipoa niitä, joten resepti tulee tässä.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Sadonkorjuuruudut ja muita syys-Huilin reseptejä


Syksyn Huili-lehti on ilmestynyt ja sieltä löytyvät nämä kolme reseptiäni! Tällä kertaa tarjolla on jotain suolaista, jotain makeaa ja jotain siltä väliltä eli lehtikaalista, perunasta ja tomaateista rakennettuja sadonkorjuuruutuja, sitruunaisia vadelma-mantelikeksejä sekä maapähkinävoipopkorneja syysiltoja ilahduttamaan.

torstai 23. kesäkuuta 2016

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Rusina-suklaakeksit


Suklaahippukeksireseptejä ei voi koskaan olla liikaa! Nyt höystin keksit rusinoilla, jotka tuovat mukavasti makeutta muutoin kovin kaakaoisen suklaisiin kekseihin. Rusinat voi toki jättää kekseistä myös pois, jos ne kuulostavat liian pelottavilta.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Kardemummabiscotit


Kamomillan konditoria sai alkunsa tasan seitsemän vuotta sitten. Aika paljon on meno muuttunut tuossa ajassa. Mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa merkkipäivää kuin leipoa italialaisia korppuja eli biscotteja! En ole ennen näitä tehnyt, mutta tykästyin heti kovasti. Kardemumma sopii mielestäni erityisen hyvin tällaisiin leivonnaisiin, joissa on rapsahtava meininki!