Info | Munien korvaaminen | Maidon korvaaminen | Liivatteen korvaaminen
Täytekakkuopas
| Reseptiarkisto
| Joulureseptit

Kamomillan konditoria on vegaaninen leivontablogi, jossa keskitytään helppoihin ja kaikille maistuviin resepteihin.
Blogin reseptit ovat aina täysin kasviperäisiä eli munattomia ja maidottomia.

tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden 2013 suosikkireseptini



Tämä vuosi on kohta läpikäyty ja uusi vuosi alkaa. Kaikenlaista mahtavaa tapahtui keittiössä ja sen ulkopuolella tänäkin vuonna, joten kokosin vielä yhteen vuoden suosikkireseptini ja -juttuni.



Ensi vuonna on taas luvassa kaikenlaisia jänskiä suunnitelmia. Heti huomisesta lähtien alkaa Vegaanihaaste, johon toivon sinunkin lähtevän mukaan! Luvassa on päivittäinen uutiskirje vinkkeineen, reseptejä kauppalistoineen, tietoa niin ravitsemuksesta kuin herkuistakin, osallistujien oma ryhmä Facebookissa sekä ikioma tuutori, jolta voi kysyä neuvoja kuukauden aikana. Veganismin kokeileminen on siis tehty nyt äärimmäisen helpoksi.

Kiitos tästä vuodesta ja ihanaa uutta vuotta!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Honeycomb-makeiset


Nyt onnistuin tekemään honeycombia! (Ja vasta tämän tekstin julkaisemisen jälkeen opin, että se kirjoitetaan yhteen eikä erikseen.) Kyseessä on huokoinen, tahmea ja sitkeä makeinen, jota on hauska rouskutella, imeskellä ja irrotella hampaista ja joka maistuu tosi hyvälle. En tiedä, onko sille olemassa mitään järkevää suomenkielistä nimeä, joten mennään honeycombilla. Ohje on muokattu Fork & Beansin ohjeesta suomalaisiin mitta-astioihin sopivaksi.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Lumipallopikkuleivät


Ainakin täällä Tampereella maa näyttää mustalta ja märältä, joten tämän vastapainoksi voi vaikka leipoa itse omat lumipallot! Nämä ovat aika jänniä keksejä. Ne ovat maultaan suht mietoja, mutta silti ihan törkeän hyviä. Näiden rakenne on ilmava ja mukavalla tavalla pehmeän rapsakka. Tämän lisäksi nämä ovat ihan kamalan söpöjä eli näitä voisi olla hauska antaa vaikka lahjaksi.

Suklaatäytekeksit


Nämä ovat tosi peruskeksejä, mutta se tekee niistä oikeastaan aika hyviä. Suklaatäyte on ihanan pehmeää ja se sopii rapean keksin kanssa mainiosti yhteen. Laitoin omien keksieni täytteeseen Vivanin appelsiinisuklaata, ja pakko sanoa, että nam. Jos haluat appelsiininmakua kekseihin, mutta sinulla ei ole pääsyä appelsiinisuklaaseen, voit raastaa suklaan sekaan hieman appelsiinin kuorta.

perjantai 20. joulukuuta 2013

Toffee


Nyt lähtee paikat hampaista, ja jos ei ole paikkoja, niin sitten lähtee hampaat! Syypäänä irrottelulle on tämä tahmean sitkeä toffee. Oikeasti minun piti pari päivää sitten tehdä honey comb -nimistä makeista, jonka muokkasin suomalaisiin mittoihin sopivaksi tästä Fork & Beansin ohjeesta. Juttu ei mennyt ihan putkeen rapeuden näkökulmasta, mutta sen sijaan sain aikaan valtavan hyvää toffeeta. Tein toffeeta nyt uuden erän vielä pikkuisen muokatulla ohjeella. Samalla kokeilin perusversion lisäksi tehdä kaakaotoffeeta ja lakritsitoffeeta. Niin hyvää!

Mausteiset tyrnimarmeladit


Tein taas ekaa kertaa jotain, tällä kertaa marmeladeja. Huviä tuli, vaikka en olekaan mikään suuren suuri marmeladimakeisten ystävä. Laitoin näiden sekaan ripauksen jouluisia mausteita, sillä tyrniglögissä ne maistuvat tosi hyvälle. Neilikka, inkivääri ja kardemumma toimivat kyllä marmeladimuodossakin oikein kivasti.

torstai 19. joulukuuta 2013

Inkivääri-suklaakakkuset


Halusin näin niin kuin joulun kunniaksi tehdä jotain vähän erilaista suklaakakkusille. Erilaiseksi asiaksi osoittautui inkivääri. Inkivääriä ei näissä ole suunpolttajaksi asti, vaan se tuo näihin sellaisen kivan lisämeiningin. Suurille inkiväärin rakastajille suosittelen tuplaamaan inkiväärin määrän. Jos haluat viedä jouluisen jännityksen vielä vähän pidemmälle, voit halutessasi tehdä näille myös täytteen. Nämä ovat ilman täytettäkin tosi meheviä, mutta täyte mehevöittää näitä entisestään. Kun pahaa-aavistamaton muffinssinsyöjä haukkaa näitä kakkusia, paljastuukin näiden sisältä valkoinen töhnäylläri!

Pähkinä-karamelliruudut


Everydaydish.tv-sivusto on yksi suosikkipaikoistani, jos haluan katsella vegaanisia kokkailuvideoita. Näiden pähkinä-karamelliruutujen ohjekin on alunperin peräisin sieltä. Yksinkertaistin reseptin aineosia ja valmistustapaa hieman, mutta olen aikas varma, että lopulta nämä maistuvat ihan yhtä hyvälle kuin nuo alkuperäisetkin. Kuten ohjeen sokerimäärästä voi huomata, ovat nämä todella makeita. Kuudelle kunnon sokerisyöpölle ohjeesta riittääkin isot palat, mutta nämä sopivat myös vähän niin kuin nameiksi, jos ne leikkaa pieniksi paloiksi.

Taatelikakku


Tämän kakun alkuperäisresepti on peräisin käsinkirjoitetusta reseptivihkosta, jonka sain yli kymmenen vuotta sitten hyvältä ystävältäni lahjaksi. Muokkasin munaton hedelmäkakku -nimellä kulkevaa ohjetta nyt aika paljonkin uusiksi, mutta olen tuolla alkuperäisreseptillä leiponut tosi monta kertaa tykätyin tuloksin. Jos et tykkää kahvista, voit käyttää sen tilalla alkuperäisohjeen mukaan teetä.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Itsetehdyt lahjapussit ja -laatikot


Itsetehdyt konvehdit, makeiset ja muut pikkuherkut on tietysti kaikkein kivointa antaa lahjaksi itsetehdyssä laatikossa. Internet on pullollaan ohjeita niin tosi yksinkertaisiin kuin tosi vaikeisiinkin laatikoihin, joten valinnanvaraa on niin aloittelijalle kuin näpertelijällekin. Materiaalit laatikoihin voi hakea askartelukaupasta tai sitten vaikka omasta lehtiroskiksesta. Parasta näissä on se, että niistä tulee oikeasti tosi hienoja ja omanlaisiaan.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Tyrniglögi


Tämän juoman innoituksena on Tihnolan tilan tyrniglögi, josta halusin tehdä oman kopion. Kumpikin on hyvää, jos vain tykkää tyrnistä. Tyrnin vihaajille lohdutuksena sanottakoon, että sokeri on aika hyvä kumppani tyrnille, sillä se sekä vie tyrnin pahimman ärhäkkyyden pois, että korostaa sen kivoja makuja entisestään. Käytin itse kookossokeria, mistä johtuu glögin tummahko olemus, mutta valkoisella sokerilla tyrniglögi jää hyvin oranssiksi.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Lucia-pullat


Tänään vietetään Lucian päivää, ja koska en ole koskaan ennen tehnyt tai syönyt Lucia-pullia, sain tästä hyvän tekosyyn niitä testailla. Täytyy sanoa, että tykkään pullasta enemmän kardemummalla kuin sahramilla maustettuna, mutta ihan hyviä ja erityisesti tosi nättejä pullia näistäkin tuli.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Täytekakkuterveisiä eläinoikeustapaamisesta!


Vietin viikonloppuni Oikeutta eläimille -yhdistyksen ja Vegaaniliiton järjestämässä eläinoikeustapaamisessa Antaverkan leirikeskuksessa Ylöjärvellä. Sain kuulla mahtavia luentoja, tavata huikeita ihmisiä ja siinä sivussa pitää itsekin paria työpajaa. Huh huh! Oli tosi huippua!

Tapaamisessa oli monenlaisia työryhmiä ja keskusteluita, joista mieleeni jäivät parhaiten Elisa Aaltolan luento eläinetiikan historiasta ja uusista tuulista, Markus Vinnarin luento Gentin kasvisruokapäivästä, ruokakysymyksestä ja kestävästä kehityksestä sekä Atte Aholaisen luento kaloista ja merinisäkkäistä. Näiden lisäksi ohjelmassa oli muun muassa luentoja tuotantoeläinten elämästä ja Eläintehtaat-nettisivustosta, vegaanien ravitsemuksesta ja vegaaniurheilijan arjesta. Mukana oli myös toiminnallista ohjelmaa, kuten improvisaatioteatteria ja videokuvaustyöryhmä, joka teki tällaisen hauskan kala-aiheisen videon.

Olin ensimmäistä kertaa mukana eläinoikeustapaamisessa ja voin kyllä lämpimästi suositella osallistumista kaikille heille, joita kiinnostaa edistää eläinten oikeuksia ja kasvissyöntiä, mutta jotka eivät tiedä, miten sen tekisivät. Jos eläinaktivismista tulevat ensimmäisenä mieleen kettutytöt ja aihe tuntuu siksi itselle vieraalta, niin voin kertoa, että eläinaktivismi on hyvin paljon muutakin ja siitä muusta sai tässä tapaamisessa tosi hyvän kuvan.


Omassa kaksiosaisessa työryhmässäni tehtiin mitäpä muutakaan kuin kakkuja, jotka syötiin lauantaipäivällisen jälkkäriksi. Perjantaiaamun työryhmässä oli minun lisäkseni kaksi osallistujaa, mikä oli toki vähäinen mutta työmäärän ja ajankäytön kannalta lopulta juuri sopiva määrä. Paistoimme kakkupohjat ja valmistelimme osan niiden täytteistä ja kuorrutteista. Työryhmässä kävi lisäksi kaksi tapahtuman nuorimmasta päästä olevaa osallistujaa muovailemassa koristeita yhteen kakuista. Lauantaiaamuna kostutimme, täytimme, kuorrutimme ja koristelimme kakut vähän isommalla porukalla.

Kaikkien kakkujen ja niiden täytteiden ja kuorrutteiden reseptit löytyvät jo valmiiksi täältä blogista, suurin osa on luettavissa Täytekakkuoppaasta. En vain nyt pitkän viikonlopun jälkeen yksinkertaisesti jaksanut kirjoitella kakuista tarkemmin. Kirjoita siis vaikkapa kommentteihin kyselyä, jos haluat täsmätietoja juuri näistä kakuista.

Olkaapa hyvät, tässä on kakkutyöryhmän kakkukavalkadi!

Putte-possun nimipäivät


Kakun sisällä on vadelmamoussea ja mansikoita ja sen päällä on agar agarilla jämäköitettyä soijavispiä.


Tässä vähän lähempää kuvaa muutamasta koristeesta. Kuvia voi klikkailla isommiksi!




Sammakko kuntosalilla &Vanhoja poikia viiksettömiä


Näiden suklaakakkujen välissä on maapähkinävoi-suklaa-kaurakermavaahtoa, ne on kuorrutettu suklaaganachella ja niiden pinnalle on ripoteltu iso kasa suolapähkinöitä.




Kivikakku


Tämä kakku oli gluteeniton, soijaton ja pähkinätön. Kakun välissä oli riisikermavaahtoa, tuoretta mangoa ja mansikoita. Kuorrutteena oli sitruuna-tomusokeri-margariinikreemiä. Koristeet on muovailtu vaahtokarkin makuisesta kaulintamassasta, jotta nekin olisivat pähkinättömiä. Tämä oli liikuttavuudessaan suosikkikakkuni, josta sen koristelijat olivat valtavan ylpeitä ja ihan aiheesta!



Kakkuhommien lisäksi olin mukana paneelikeskustelussa, jossa juteltiin erilaisista vaikuttamiskeinoista. Paneeliin osallistuivat kanssani voimailija Joni Purmonen ja eläintiloja kuvannut Kristo Muurimaa. Täältä voit lukea, mitä kaikkea Joni esimerkiksi jaksaa kanniskella. Eläintehtaat-sivustoon voit tutustua tästä linkistä – Huom! Sisältää hyvin surullista ja rankkaa kuvamateriaalia. Oma roolini oli kertoa blogihommista ja Vegaaniliiton maistatustapahtumista eli hyvin toisenlaisista asioista, kuin mitä Joni ja Kristo aktivisteina tekevät. Keskustelu oli tosi kiinnostavaa ja siinä oli mukava olla mukana.


Seuraava eläinoikeustapaaminen järjestetään keväällä ja aion ehdottomasti osallistua, jos ajankohta suinkin vain minulle käy. Jos itse kiinnostuit, niin kannattaa seurailla Oikeutta eläimille -yhdistyksen tiedottamista vaikkapa heidän Facebook-sivullaan.

En nyt oikein osaa sanoa tähän loppuun muuta kuin, että KIITOS kaikille tapahtuman järjestäjille, luennoitsijoille, työryhmän vetäjille ja osallistujille! Erityiskiitos keittiössä hääränneille henkilöille ihan törkeän hyvästä ruoasta.