Satu Saunion vegaaninen leivontablogi

Info | Reseptihakemisto | Täytekakkuopas | Tuulispään leivontakirja
Näin korvaat: Kananmuna | Kermavaahto | Tuorejuusto | Muut maitotuotteetLiivate
Erityisruokavaliot: Gluteeniton | SoijatonPalmuöljytön

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuivakakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuivakakut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Ihana Wiener Nougat -kakku ja muita jouluisia vegeleivonnaisia 2019


Mukavaa joulukuuta kaikille ja terkkuja pitkästä aikaa – tällä kertaa Suomesta! Olen toistaiseksi vielä tuntemattoman ajanjakson verran Suomessa, ja todennäköisesti vietänkin joulun ja uudenvuoden tällä puolella maapalloa. Kaikki leivontavälineeni sen sijaan ovat Ohiossa, joten tämän kakun koristelun kanssa meinasi käydä vähän huvittavasti tai siis kävikin. Lisään tekstin loppuun kuvan siitä, miltä kakku näytti sen jälkeen, kun yritin pursottaa ruskeaa kuorrutetta ilman tyllaa... Sitä ennen ihana kakkuresepti sekä valtavasti muita jouluisia leivonnaisvinkkejä!

Wiener Nougat on ollut ihan lapsesta saakka yksi lempikarkeistani. Se on yksi niistä makeisista, joiden vegaanisuus tulee monelle yllätyksenä. Tämä superhyvä kakku koostuu ei liian makeasta mutta silti maukkaasta ja sopivan pehmeästä suklaakakusta, jonka päälle on levitetty riittävästi eli paksu kerros Wiener Nougat -moussea. Mousse maistuu hyvältä myös sellaisenaan eli jos et jaksa ryhtyä kakunpaistopuuhiin, voit valmistaa vain nopean moussejälkkärin.

maanantai 12. elokuuta 2019

Appelsiinikakku


Tässäpä on hyvin yksinkertaisista aineksista leivottu maukas ja mehevä peruskakku. Tämä kakku on hyvää ihan sellaisenaankin, mutta kokeile tarjoilla se kaura- tai soijajäätelön ja sulatetun suklaan kanssa. Suosittelen käyttämään tähän kakkuun tuoretta appelsiinia appelsiinituoremehun sijasta, sillä tarvitset myös appelsiinin kuorta, jotta saat kakun todella maistumaan appelsiinille.

Kakku on yksi Tuulispään leivontakirjan kuudestakymmenestä reseptistä. Lisään kaikki kirjan reseptit tänne blogiin ihan lähiaikoina. Jo julkaistuja reseptejä voi selata kätevästi kirjan omalta sivulta.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Kahvi-kookoskakku


Tässäpä ihana kakku kookoksen ja kahvin ystäville! Pohja on pehmoinen ja täynnä kookosta. Sen pinnalla on kahvin makuinen kreemi, jonka päälle on vielä levitetty kerros suklaata ja kookoshiutaleita.

Kakku on julkaistu alunperin Tuulispään leivontakirjassa. Lisään kaikki kirjan reseptit tänne blogiin lähiaikoina. Jo julkaistuja reseptejä voi selata helposti kirjan omalla sivulla.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Mokkapalakakku


Jos tykkäät mokkapaloista, mutta haluat niihin jotain ekstraa, on mokkapalakakku ratkaisu tilanteeseen. Mokkapalakakku on muuten kuin tavallinen mokkapala, mutta siinä on ekstrana kerros vaniljakreemiä!

Mokkapalakakku on puolisoni keksintö. Hän ideoi sen aikanaan, kun pohdin, mitä reseptejä kehittelisin Tuulispään leivontakirjaa varten. Julkaisen kaikki kirjan reseptit täällä blogissa tulevan parin kuukauden aikana. Jo julkaistuja reseptejä pääsee kätevästi selaamaan kirjan omalta sivulta.

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Maapähkinävoi-banaanikakku


Kun ryhdyin vegaaniksi, luulin maailmasta löytyvän ainoastaan yhden vegaanisen leivonnaisen, suklaa-banaanikakun. Leivoin sitä monta vuotta putkeen kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin. Vaikka kakku olikin hyvää, sen jatkuvasta syömisestä seurasi se, että nykyisin en juurikaan käytä banaania leivonnaisissa. Halusin kuitenkin kirjoittaa uudistetun ja toisella tavalla herkullisen version tuosta itselleni niin tutuksi tulleesta kakusta jättämällä kaakaon pois kakun makumaailmasta ja vaihtamalla sen maapähkinävoihin. Tuloksena on pehmeä ja maukas sekä ei-yhtään-kuiva kuivakakku.

Maapähkinävoi-banaanikakku on yksi Tuulispään leivontakirjan resepteistä. Aion tämän vuoden aikana lisätä kaikki kirjan reseptit tänne blogiin, jotta niitä on jatkossa kenen tahansa helppo käyttää ilmaiseksi. Pääset selaamaan kirjan reseptejä kirjan omalta sivulta.

torstai 20. joulukuuta 2018

Mehevä maustekakku


Minulta toivottiin Instagramissa maustekakkureseptiä, joten kävin tuumasta toimeen. Kakusta tuli mehevä ja sopivasti joulun makuinen. Käytin kakun yhtenä ainesosana soijajogurttia eli tämä on myös vegaaninen versio piimäkakusta. Kakun voi tehdä myös kokonaan soijattomana käyttämällä soijajogurtin tilalla kaurajogurttia.

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Ihana pekaanikakku


Pekaanipähkinät ovat ehdottomasti omia lempipähkinöitäni, ja vaahterasiirappi puolestaan parhain makeutusasia maailmassa. Yhdessä ne maistuvat taivaalliselle. Tein niistä tehosekoittimella tahmeaa kuorrutetta, jonka maustoin suolalla ja levitin vaniljaisen kakkupohjan päälle. Sain ehkä aikaan uuden lempileivonnaiseni. Aion kohta istahtaa kakkupalan kera sohvalle ja ihastella joulukuustani.

torstai 23. marraskuuta 2017

Tosi helppo suklaakakku


Jos sinun tekee mieli leipoa jotain ja kaapista löytyy ainoastaan peruskuiva-aineita, kuten vehnäjauhoja, sokeria ja kaakaojauhetta, kokeile tätä kakkua. Näistä yksinkertaisista aineksista syntyy tosi helposti yllättävän mehevä ja maukas kakku.

lauantai 12. elokuuta 2017

Pikku Puhurin nougat-suklaakakku


Yksi tämän kesän herkuista Eläinsuojelukeskus Tuulispään Pikku Puhurissa oli tämä nougat-suklaakakku. Kakku on pehmeän mehevä, kuorrutettu pähkinäisellä valkosuklaalla ja viimeistelty kauravaniljakastikkeella.

maanantai 12. joulukuuta 2016

Mausteinen banaanikakku ja muita talvi-Huilin reseptejä


Banaani on klassinen (ja "vähän" jo old school) vegaanikakkujen mehevöittäjä, vaikkakin oikein hyvä sellainen silloin, kun leivonnaisen haluaa maistuvan banaanilta. Nyt halusin näin käyvän, ja laitoin banaanien seuraksi kakkuun paljon jouluisia mausteita.

tiistai 1. syyskuuta 2015

Kardemummakakku


Jos kaipaat jonkinlaista mummonostalgiaa, niin tässä sitä olisi. Kardemumma tekee tästä helposta kakusta tosi ihanan makuisen ja raesokeri antaa kakun pinnalle hauskasti rapean rakenteen.

maanantai 31. elokuuta 2015

Porkkanakakku


Porkkanakakun ohje puuttui blogista, joten kaivoin Saara Törmän mainion Saa vaivata -kirjan reseptin esiin ja muokkasin sen omannäköisekseni. Tämä on kyllä aikas mehevää, vaikka kuivakakuksi tätä tituleerataankin!

torstai 19. joulukuuta 2013

Taatelikakku


Tämän kakun alkuperäisresepti on peräisin käsinkirjoitetusta reseptivihkosta, jonka sain yli kymmenen vuotta sitten hyvältä ystävältäni lahjaksi. Muokkasin munaton hedelmäkakku -nimellä kulkevaa ohjetta nyt aika paljonkin uusiksi, mutta olen tuolla alkuperäisreseptillä leiponut tosi monta kertaa tykätyin tuloksin. Jos et tykkää kahvista, voit käyttää sen tilalla alkuperäisohjeen mukaan teetä.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Mutakakku


Minulta kyseltiin Facebookissa jonkin aikaa sitten ohjetta mutakakulle, eikä sellaista oikein täältä tätä ennen löytynyt. Yksi hieman mutaisa kakkuohje löytyy parin vuoden takaa, mutta sekin menee enemmän kuivakakun kuin mutakakun puolelle. Olikin aika ryhtyä tuumasta toimeen ja leivoskella yksi versio lisää. Uunista tupsahtikin tällainen ihanan suklainen ja muhevan mehevä kaakkunen.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Puolukkakeikauskakku


Tässä on ananaskeikauskakkua talvisempi ja väreiltään jouluisampi keikauskakku, joka maistuu puolukan ystäville ja makeutensa puolesta myös heille, jotka saavat irvistysreaktion vain ajatellessaan puolukoita.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Appelsiinitiikerikakku


Sen jälkeen, kun maailma keksi cupcaket, whoopie piet, moussetäytekakut ja muut jännääkin jännemmät leivonnaiset, ovat kuivakakut kärsineet aika kovan inflaation. Onneksi kuivakakku voi olla muutakin kuin kuivaa kakkua, esimerkiksi tässä tapauksessa oikein mehevää ja maistuvaista.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Keikauskakku


Tässäpä olisi kinuskipäällysteinen retroherkku, jota en ole koskaan ennen itse valmistanut saatika sitten syönyt. Rumahan tästä tuli kuin mikäkin, sillä kinuski muodostui paistettaessa kakun reunoille, mutta ehkä emme anna sen haitata, sillä kakku maistui hyvälle ja se sopii vaikka pääsiäispöydän jälkkäriksi. Suosittelen käyttämään tuoretta ananasta, mikäli vain mahdollista, sillä se maistuu ihan erilaiselle kuin tölkkiin suljettu ystävänsä.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Vegaanin kakku


Otsikko on hämäystä. Ei siksi, etteikö tämä olisi vegaanille sopiva kakku, vaan siksi, että vegaanin kakkuja on maailma pullollaan. Reseptien etsintä kannattaa aloittaa vaikkapa eräästä Kamomillan konditoria -nimisestä blogista sekä kirjastoista ja kirjakaupoista.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Kardemummainen kesäkurpitsakakku


Meilläpäin maailmaa kesäkurpitsa on totuttu yhdistämään grillaukseen ja kasvishöystöihin, jopa hieman tylsänä mutta pakollisena ainesosana. Se on kuitenkin oivallinen raaka-aine myös makeille leivonnaisille, sillä se tuo kakkuihin ja muffinsseihin pehmeyttä ja mehevyyttä. Jos kesäkurpitsan käyttää kuorineen, lisää se hauskoja väripilkkuja taikinaan.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Portal-kakku


Katselin viime viikonloppuna, kun avomieheni pelasi läpi Portal-nimisen konsolipelin. Peliä pelataan ensimmäisessa persoonassa (first person) eli peli näkyy ruudulla pelattavan hahmon silmien kautta. Pelissä liikutaan paikasta toiseen teleporttien avulla, ja paikoitellen se tuntuu vatsanpohjassa tosi voimakkaasti.